toukokuu 12, 2008
Eräs suomettaja on jälleen toiminut sankarillisesti maamme vaaranalaisen rotupuhtauden suojelemiseksi. Hän päätti käytännössä osoittaa, ettei kansoja saa sekoittaa luonnottomalla tavalla. Syöpäkasvain pitää leikata irti.
Joensuussa on pitkä perinne mutiasten ja rättipäiden vihaamisessa. Kansallismielisten katujoukkojen rohkea nuorukaisjäsen toimi juuri kuten Suomen Sisussa ja Eirassa toivotaan. Hän on pyrkinyt myös raiskaamaan naisia, aivan kuten erityisesti vihreitä naisia vihaavat pääsuomettajat haaveilevat tekevänsä.
Natsit tarvitsevat myös suoraan toimintaan kykeneväisiä lahtareita, ei pelkkiä paskanjauhajia taikka tyhjänuhoajia.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200805127641491_uu.shtml
Mies iski ohikulkijaa puukolla kasvoihin
12.5.2008 14:42
Sivulliset pelastivat uhrin hengen.
24-vuotias mies kävi miehen kimppuun Joensuun keskustassa. Hyökkääjä ja uhri eivät tunteneet entuudestaan toisiaan.
Aluksi nuorukainen löi uhria puukolla kasvoihin. Tuossa vaiheessa hyökkäyksen kohteeksi joutunut 43- vuotias ulkomaalaistaustainen mies lähti pakenemaan henkensä hädässä.
Puukkomies ryntäsi uhrin perään ja onnistui lyömään miestä takaapäin selkään lukuisia kertoja.
Lyhyehkön takaa-ajon jälkeen riehuja sai kaadettua uhrinsa maahan.
Puolustuskyvyttömän miehen silmitön hakkaaminen jatkui edelleen teräaseella ja nyrkein. Uhrin hengen pelasti ainoastaan sivullisten väliintulo.
Teho-osastolle kiidätetyn miehen kehosta löytyi noin kolmekymmentä pistohaavaa. Uhri sai vaikeita vammoja muun muassa sisäelimiin.
Kihlakunnansyyttäjä Terhi Heinonen vaati eilen Joensuun käräjäoikeudessa syytetylle tuomiota tapon yrityksestä. Myös oikeuden mielestä 24-vuotias mies syyllistyi tapon yritykseen. Hänelle langetettiin teosta kuuden ja puolen vuoden ehdoton vankeustuomio.
Tuomittu passitettiin välittömästi vankilaan kärsimään rangaistusta.
Oikeudessa mies ei suostunut sanomaan sanaakaan.
24-vuotiaalla on entuudestaan väkivaltainen tausta. Mies on tuomittu useita kertoja muun muassa pahoinpitelyistä. Jokin aika sitten hänet tuomittiin myös sukupuoliyhteyteen pakottamisesta.
Ei kommentteja » |
Eetu Rautio, Jukka A, KVG, Kunnallisvaalit, Nationalismi, Pekka Eric Auvinen, Rosa Meriläinen, Seppo Lehto, Suomen Sisu, Suomettaminen, aseenkantolupa, asepalvelus, blut und boden, epäisänmaallinen toiminta, etninen puhdistus, hai ostat sie hiirimaton?, hiirimattokauppias, hiirimattokaupustelijat opintiellä, hiirimattomoguli, hiirimattosheikki, homoseksuaalisuus, hysteria, idealismi, idioottimaisuus, joukkotuhonta, kansallistunkkaisuus, kultturismi, kunnon kansalaisten häirintä, kusettaminen, kämmynismi, logiikan taju, maahanmuuttopolitiikka, misogynia, monikulttuurisuus, muslimifundamentalismi, myytti maltillisesta nationalismista, natsirikollisuus, natsismi, natsiuho, nihilismi, ostat sie hiirimaton?, pakkosterilointi, poliittinen epäkorrektius, poliittinen terrori, poliittinen väkivalta, propagandaministeri, punavihreys, raiskausfantasiat, rasistinen rotuneuroottisuus, rihkamakauppa, rotuliberalismi, rotuteoreetikko, ryssänvallan ihailu, räkänokkanatsi, salamurha, samanmielisyys, samoinajattelu, sananvapaus, siviilipalvelus, slavofilia, suomettajien törkeä huijaaminen, totaalinen sota, tyhmien perskärpästen hiirimattorihkamalla huijaamine, vainoharhaisuus, valkoinen rotu, vesipäisyys, yrittäjätoiminta, äläwäbälälässytys, äläwääbäle | Tagged: akateeminen rasismi, akateeminen rasisti, ampumaharrastus, Arawn, äläwäbälä, äläwäbälä-Octavius, äläwäbäläjoukkojen yläwääbäle, äläwäbälättäjät, äläwäbälistit, Catilina, Catilinan salaliitto, Debatoija, Demokratia, dum dum, eira, Far-Right Terrorist Infiltration in Finland, Fascism, fasismi, Finland, Finnish Neo-Fascism, Finnish terrorism, haittaeläin, hallislujaa, Hätäpäiden kalinaa, Helsingin perussuomalaiset vastaan muu maa, Helsingin Sanomien pelkuruus, helvetin tie on kepeä kulkea, Huumoria, IDA, idealismi, ihmisen sisällä pirstoutuva luoti, jälkiteini-ikä, Jos meidän pitää ajatella muita kuin Suuren Mestarim, Jukka, Kaikuja ajasta, Kansallismielisen paska, Kansallismieliset hyvän käytöksen vihollisina, Kansallismieliset keskustelusivut, kansallismieliset kriminaaleina, kansallismieliset nuorison turmeilijoina, kansallismieliset rikollisina, kansallismieliset varkaina, kansallismielisten vähäjärkisyys, kansallismielisten yhteiskuntakelvottomuus, kansallistunkkaisuus, Kansankokonaisuus, Kansanvalta, Käännöstekstejä maailmalta, kämyjen ala-arvoisuus, kämyjen tyhmyys, kämyjen vähäjärkisyys, kämyjen vähämielisyys, Kekke, kivääri, kiväärinlaukaukset ikkunasta sisään, Kullervo Kalervonpoika, Kunnallisvaalit, kunnon kansalaisten häiritseminen, Kyllä kansa tietää, lahtari, Lainauksia, laittomuuteen yllyttäminen, legitiimi itsepuolustus, logiikan taju, Lupus Celestialis, Me ja muut, meiltä on riistetty ajattelemisen vapaus, misogynia, monikulttuurisuus, Muita kirjoittajia ja uutisia, myyräntyö, Nationalismi, nationalismin tie helvettiin, natsiterrorismi, nihilismi, Octaviuksen äläwäbälä, Octaviuksen äläwäbälä-ajatuksia, periculum finlandicum, Perussuomalaiset, pistooli, poliittinen terrori, Politiikasta ja vallasta, propaganda, Racism, rasisti ehdolla kunnallisvaaleissa, rasistin paatuneisuus, räikeä valehtelu, Reinoblogi, rikollisten "ymmärtäminen", rikollisten paapominen, Rosa Meriläinen, Rotuerot-blogia pitävä Jukka-niminen perheenisä, Scripta, Seppo Lehto on kuningas, Seppo Lehto on syytön, siviilipalvelus, suomalainen terrorismi, Suomalaisuuden häpäisy, Suomen Sisu, Suomettaminen, Taivaansusi, Tavis on tasavallan kuningas, Terrorism, Terrorism in Finland, Threats to Democracy in Finland, Timo Soini, todelliset roistot muualla, Tuuli-blogi, uhkat demokratialle, vääpeli, väkivaltafantasiat, Veikko Vennamo, vennamolaiset, vennamolaisuus, Vera's blog, Vierailija, vihreät politiikan ongelmana |
Permalinkki
Kirjoittaja: kukka
toukokuu 8, 2008
Kulttuurieroista oppilaiden välisessä kanssakäymisessä sen verran, että kämmynistit, kuten opettajalehdessäkin todetaan, todella ovat sosiaalisia.
He hakevat omalla tavallaan kontaktia luokkatovereihinsa ja yleensä se menee näin:
Ensin tehdään tikusta asiaa, ja jos vastakaikua ei synny, tehdään riita. Suomalaislapsi tietysti hämmentyy, koska ei ymmärrä riidan syytä (eikä ole tarkoituskaan).
Näin kämmäri saa palkinnoksi anteeksipyynnön tai sen kaltaista “hyvittäväksi” tarkoitettua käytöstä.
Diskurssi siirtyy “väärinkäsitysvaiheeseen”, jossa suomettajapaska toteaa kysymyksessä olleen väärinkäsityksestä, tosin sillä edellytyksellä, että hän saa vastapuolelta kontaktia. Näin ollaan siirrytty sanattoman sopimuksen puolelle yhteisissä pelisäänöissä. Sopimus perustuu pelkoon.
Hiirimattokauppiaat käyttävät tätä metodia pienestä pitäen niin aikuisiin, kuin lapsiinkin ja yleensä hyvällä menestyksellä.
Tällaisesta käytöksestä yleensä seuraa mielipidejohtajan asema luokassa, koska suomalaislapset ovat luonnostaan pidättyvämpiä ja välttävät konflikteja.
Kun näitä asemastaan tietoisia mielipidejohtajia on koulussa 20 %, muuttuu koulun toimintakulttuuri niin, että on ryhmä tai ryhmiä, jolla on selviä erivapauksia ja sitten se tavallinen porukka, joka oppii väistelemään ja pitämään suunsa kiinni.
Näissä kouluissa osa suomalaisoppilaista muuttuu käyttäytymisessään “slavofiilisempaan” suuntaan, eli lunastavat paikkaansa tyhmällä kielenkäytöllä ja nokkavalla käytöksellä.
Vanhemmilla ei taida olla tästä hajuakaan?
…Mikä puolestaan huonontaa opettajien mahdollisuuksia työrauhan ylläpitämiseen. Millä taas on omat seurauksensa. jne…
Ai niin… Palkkauksesta sen verran, että haittatekijöitä on opettajan näkökulmasta sen verran, että palkkaus ei ratkaise ongelmaa, ellei korotus riittävä, n. 200-300%.
Ei kommentteja » |
Jukka A, KVG, Kunnallisvaalit, Nationalismi, Seppo Lehto, Suomen Sisu, Suomettaminen, aseenkantolupa, asepalvelus, blut und boden, epäisänmaallinen toiminta, etninen puhdistus, hai ostat sie hiirimaton?, hiirimattokauppias, hiirimattokaupustelijat opintiellä, hiirimattomoguli, hiirimattosheikki, homoseksuaalisuus, hysteria, idealismi, idioottimaisuus, joukkotuhonta, kansallistunkkaisuus, kultturismi, kunnon kansalaisten häirintä, kusettaminen, kämmynismi, logiikan taju, maahanmuuttopolitiikka, monikulttuurisuus, myytti maltillisesta nationalismista, natsirikollisuus, natsismi, natsitoverien kusettaminen, natsiuho, nihilismi, pakkosterilointi, poliittinen epäepäkorrektius, poliittinen epäkorrektius, poliittinen terrori, poliittinen väkivalta, propagandaministeri, rasistinen rotuneuroottisuus, rihkamakauppa, rotuliberalismi, rotuteoreetikko, ryssänvallan ihailu, räkänokkanatsi, salamurha, samanmielisyys, samoinajattelu, sananvapaus, siviilipalvelus, slavofilia, suomettajien törkeä huijaaminen, surrealismi, suvaitsevaisuus, totaalinen sota, tyhmien perskärpästen hiirimattorihkamalla huijaamine, vainoharhaisuus, valkoinen rotu, vesipäisyys, viikinkiromantiikka, yrittäjätoiminta, äläwäbälälässytys, äläwääbäle | Tagged: akateeminen rasismi, akateeminen rasisti, ampumaharrastus, Arawn, äläwäbälä, äläwäbälä-Octavius, äläwäbäläjoukkojen yläwääbäle, äläwäbälättäjät, äläwäbälistit, Catilina, Catilinan salaliitto, Debatoija, Demokratia, dum dum, eira, Far-Right Terrorist Infiltration in Finland, Fascism, fasismi, Finland, Finnish Neo-Fascism, Finnish terrorism, haittaeläin, hallislujaa, Hätäpäiden kalinaa, Helsingin perussuomalaiset vastaan muu maa, Helsingin Sanomien pelkuruus, helvetin tie on kepeä kulkea, Huumoria, IDA, idealismi, ihmisen sisällä pirstoutuva luoti, jälkiteini-ikä, Jos meidän pitää ajatella muita kuin Suuren Mestarim, Jukka, Kaikuja ajasta, Kansallismielisen paska, Kansallismieliset hyvän käytöksen vihollisina, Kansallismieliset keskustelusivut, kansallismieliset kriminaaleina, kansallismieliset nuorison turmeilijoina, kansallismieliset rikollisina, kansallismieliset varkaina, kansallismielisten vähäjärkisyys, kansallismielisten yhteiskuntakelvottomuus, kansallistunkkaisuus, Kansankokonaisuus, Kansanvalta, Käännöstekstejä maailmalta, kämyjen ala-arvoisuus, kämyjen tyhmyys, kämyjen vähäjärkisyys, kämyjen vähämielisyys, Kekke, kivääri, kiväärinlaukaukset ikkunasta sisään, Kullervo Kalervonpoika, Kunnallisvaalit, kunnon kansalaisten häiritseminen, Kyllä kansa tietää, lahtari, Lainauksia, laittomuuteen yllyttäminen, legitiimi itsepuolustus, logiikan taju, Lupus Celestialis, Me ja muut, meiltä on riistetty ajattelemisen vapaus, misogynia, monikulttuurisuus, Muita kirjoittajia ja uutisia, myyräntyö, Nationalismi, nationalismin tie helvettiin, natsiterrorismi, nihilismi, Octaviuksen äläwäbälä, Octaviuksen äläwäbälä-ajatuksia, periculum finlandicum, Perussuomalaiset, pistooli, poliittinen terrori, Politiikasta ja vallasta, propaganda, Racism, rasisti ehdolla kunnallisvaaleissa, rasistin paatuneisuus, räikeä valehtelu, Reinoblogi, rikollisten "ymmärtäminen", rikollisten paapominen, Rosa Meriläinen, Rotuerot-blogia pitävä Jukka-niminen perheenisä, Scripta, Seppo Lehto on kuningas, Seppo Lehto on syytön, siviilipalvelus, suomalainen terrorismi, Suomalaisuuden häpäisy, Suomen Sisu, Suomettaminen, Taivaansusi, Tavis on tasavallan kuningas, Terrorism, Terrorism in Finland, Threats to Democracy in Finland, Timo Soini, todelliset roistot muualla, Tuuli-blogi, uhkat demokratialle, vääpeli, väkivaltafantasiat, Veikko Vennamo, vennamolaiset, vennamolaisuus, Vera's blog, Vierailija, vihreät politiikan ongelmana |
Permalinkki
Kirjoittaja: kukka
toukokuu 8, 2008
Miten Sepistä tuli äkkiä salonkikelpoinen sivarinatsien keskuudessa? Siihen riitti tietenkin vain se, että mainittu rehellinen isänmaanpuollustaja joutui oikeuden eteen vastaamaan tietyistä kansallismielisiä arvoja edistävistä blogeista. Natseille tämä tarkoittaa, että ”suomalaisuus on rikos”, jolloin asia muuttuu ihailtavaksi. Kaikkea saa ja pitää pilkata ja tämmöiseen Suomessa on totta kai oltava oikeus! Niinpä! Pitää puollustaa suomalaisuutta vaikka se nyt vaan on semmoista suomettajasuomalaisuutta. Herrakansojen – viikinkien ja slaavien nääs – suuntaan kumartavaa tshunamentaliteettia. Pthyi.
Samaan aikaan hiirimattoäläbäwäbälälämogulimme tähtää epätoivoisesti korkealle, suoraan huippuosaajien kastiin. Vaadittiin iso kasa yhteiskunnan varoja slavofiilin opettamiseksi akateemiseksi ryssämieliseksi rihkamakauppiaaksi eikä tämä Mestaria taikka hänen perskärpäsparveaan tunnu juuri kismittävän. Meitä se kumminkin kismittää, koska olemme rehellistä työtä tekeviä ihmisiä, keskiluokkaisia veronmaksajia.
Kun Sepin maine on nyt mennyt ja hän kelpaa jopa sivarinatsien sympatian kohteeksi, voimme ainoastaan valitella asioiden saamaa käännettä. Körmy-Jukkakin lopetti bloggailun ihan väärään aikaan, kun nyt juuri aatteen marttyyreille on näköjään erityisen kova kysyntä. Yleisnatsia kaivataan, nettipropagandan ja hiirimattokaupan mogulia. Jukka voisi varsin helpolla yhdistää Sepin ja Mestarin liikeideat ja alkaa valmistaa natsitoimintansa rahoittamiseksi vaikka Muhammad-porsas-hiirimattoja taikka kirvesuhohiirimattoja. Kyllä niitä rasistitsuhnapiireissä ostettaisiin ihan tasan varmasti enemmän kuin Mestarin typeriä ryssämarkkamattoja.
Jukka, sinähän uhosit jatkavasi kämmynistitoimintaa muussa muodossa. Ryhdy nyt hyvä mies huippuosaajaksi, hiirimattosheikkialiquassimiksi! Pääset Perussuomalaisten listoilta valtuustoon, eduskuntaan ja historiaan, jonne hinku on suomettajanollilla tunnetusti kova. Niin kova, että kaikenlainen apartheidtoiminta on itsestään selvä valinta. Muslimit ja neekerit leirille ilman kansalaisoikeuksia, geenit pitää olla tsuhnan kymmenenteen polveen ennen suomallaisuuden myöntöä. Huippuosaamista kerrassaan.
Siinä on kansallistunkkaisen koulutusputken luonteva päätepiste. Tämmöiseen sontaan meidän verovarojemme sitten haaskataan. Pthyi.
Ei kommentteja » |
Jukka A, KVG, Kunnallisvaalit, Nationalismi, Seppo Lehto, Suomen Sisu, Suomettaminen, epäisänmaallinen toiminta, etninen puhdistus, hiirimattokauppias, hiirimattomoguli, hiirimattosheikki, homoseksuaalisuus, hysteria, idealismi, idioottimaisuus, islam, joukkotuhonta, kansallistunkkaisuus, kommunisti, kultturismi, kunnon kansalaisten häirintä, kusettaminen, kämmynismi, logiikan taju, maahanmuuttopolitiikka, monikulttuurisuus, muslimifundamentalismi, myytti maltillisesta nationalismista, natsirikollisuus, natsismi, natsiuho, nihilismi, pakkosterilointi, poliittinen epäkorrektius, poliittinen terrori, poliittinen väkivalta, rasistinen rotuneuroottisuus, rihkamakauppa, rotuliberalismi, rotuteoreetikko, ryssänvallan ihailu, räkänokkanatsi, salamurha, samanmielisyys, samoinajattelu, sananvapaus, siviilipalvelus, slavofilia, surrealismi, suvaitsevaisuus, totaalinen sota, vainoharhaisuus, valkoinen rotu, vesipäisyys, viikinkiromantiikka, yrittäjätoiminta | Tagged: akateeminen rasismi, akateeminen rasisti, ampumaharrastus, Arawn, äläwäbälä, äläwäbälä-Octavius, äläwäbäläjoukkojen yläwääbäle, äläwäbälättäjät, äläwäbälistit, Catilina, Catilinan salaliitto, Debatoija, Demokratia, dum dum, eira, Far-Right Terrorist Infiltration in Finland, Fascism, fasismi, Finland, Finnish Neo-Fascism, Finnish terrorism, haittaeläin, hallislujaa, Hätäpäiden kalinaa, Helsingin perussuomalaiset vastaan muu maa, Helsingin Sanomien pelkuruus, helvetin tie on kepeä kulkea, Huumoria, IDA, idealismi, ihmisen sisällä pirstoutuva luoti, jälkiteini-ikä, Jos meidän pitää ajatella muita kuin Suuren Mestarim, Jukka, Kaikuja ajasta, Kansallismielisen paska, Kansallismieliset hyvän käytöksen vihollisina, Kansallismieliset keskustelusivut, kansallismieliset kriminaaleina, kansallismieliset nuorison turmeilijoina, kansallismieliset rikollisina, kansallismieliset varkaina, kansallismielisten vähäjärkisyys, kansallismielisten yhteiskuntakelvottomuus, kansallistunkkaisuus, Kansankokonaisuus, Kansanvalta, Käännöstekstejä maailmalta, kämyjen ala-arvoisuus, kämyjen tyhmyys, kämyjen vähäjärkisyys, kämyjen vähämielisyys, Kekke, kivääri, kiväärinlaukaukset ikkunasta sisään, Kullervo Kalervonpoika, Kunnallisvaalit, kunnon kansalaisten häiritseminen, Kyllä kansa tietää, lahtari, Lainauksia, laittomuuteen yllyttäminen, legitiimi itsepuolustus, logiikan taju, Lupus Celestialis, Me ja muut, meiltä on riistetty ajattelemisen vapaus, misogynia, monikulttuurisuus, Muita kirjoittajia ja uutisia, myyräntyö, Nationalismi, nationalismin tie helvettiin, natsiterrorismi, nihilismi, Octaviuksen äläwäbälä, Octaviuksen äläwäbälä-ajatuksia, periculum finlandicum, Perussuomalaiset, pistooli, poliittinen terrori, Politiikasta ja vallasta, propaganda, Racism, rasisti ehdolla kunnallisvaaleissa, rasistin paatuneisuus, räikeä valehtelu, Reinoblogi, rikollisten "ymmärtäminen", rikollisten paapominen, Rosa Meriläinen, Rotuerot-blogia pitävä Jukka-niminen perheenisä, Scripta, Seppo Lehto on kuningas, Seppo Lehto on syytön, siviilipalvelus, suomalainen terrorismi, Suomalaisuuden häpäisy, Suomen Sisu, Suomettaminen, Taivaansusi, Tavis on tasavallan kuningas, Terrorism, Terrorism in Finland, Threats to Democracy in Finland, Timo Soini, todelliset roistot muualla, Tuuli-blogi, uhkat demokratialle, vääpeli, väkivaltafantasiat, Veikko Vennamo, vennamolaiset, vennamolaisuus, Vera's blog, Vierailija, vihreät politiikan ongelmana |
Permalinkki
Kirjoittaja: kukka
toukokuu 7, 2008
Kunnialliseksi hiirimattokauppiaaksi halajava pää-äläwäbälälälässyttäjämme on taannoin kiinnittänyt epäisänmaallisen huomionsa rasismiin. Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta. Suomettajanettinatsin logiikalla Mestari pyrkii osoittamaan, ettei rasismia ole taikka vaihtoehtoisesti ettei hän ole rasisti vaan asiallinen ”maahanmuuttokriitikko”. Mitä newspeakia! Poliittisesti korrektia diskurssia isoava rasistipaska yrittää sanapelleilyn avulla osoittaa, ettei hän ole rasistipaska vaikka sillä ideologialla juuri yrittää perussuomalaisten listoilta valtuustoon – ryssänvaltaa haikailevien hiirimattojen kauppaamisen ohella. Pthyi.
Iso Mestarirotta ei tajua, että juuri hänenlaisiaan varten tarvitaan hänen ja perskärpäsidioottiparven jatkuvasti solvaamia virkamiehiä, vähemmistövaltuutettuja, valtakunnansyyttäjiä ja muita viranomaisia. Suomettajan älynlahjat eivät riitä sen tajuamiseen, että hän itse on ongelma, hourupäälahkoineen. Muutama vainoharhainen työtä vieroksuva nettinatsi ei kesää tee, mutta tietenkin Mestarin suuruusharhaisessa päänubissa kaikki lutviutuu kuin vettä vaan. Hän on aina virkamiesten vainon kohde, kaikki ajattelevat vain häntä, koko ajan. Myös työajan ulkopuolella. Verorahoja kuppaava rusoposkinatsi ei tietysti tämmöistä harhaisuutta tajua, koskei tiedä työnteosta yhtikäs mitään.
Jos nyt kumminkin vähän yrittäisimme opettaa lapsosille ajattelemisen taitoa, ihan kohteliaisuudesta ja ihmisystävällisyydestä. Katsokaas nyt arvoisat suomettajarääpäleet, kun te uhoatte, valehtelette, kiihotatte, leimaatte ja solvaatte, syyllistytte erilaisiin rikoslaissa säädettyihin rikoksiin. Mestarin on turha inistä, ettei rasismi ole rikos, kun on semmoisia rikoksia kuin kiihottaminen kansanryhmää vastaan, kunnianloukkaus ja uskonrauhan rikkominen. Niin yksinkertaista se on, saatana soikoon. Täytyy olla ryssän persettä nuoleva slavofiilisivari, että tämmöinen perusasia ei mene jakeluun.
Kyllä se on kuulkaa natsipaskat sillä tavalla, että ei teistä ole mieheksi eikä naiseksi. Olette suvaitsemattomia rasisteja ja äärioikeistolaisia idiootteja, vaikka kuinka yritätte poliittisesti korrektin newspeakin avulla luikerrella natsiuttanne pakoon. ”Kultturisti”, ”maahanmuuttokriitikko”, ”kansallismielinen”, ”perussuomalainen”. Natsi, rasisti, fasisti, vaahtoturpainen rotuneurootikko.
Sanokaa nyt jumalauta suoraan mielipiteenne kuin aina sanojensa takana seisova tosimies ja mustaamakkaraa kilokaupalla ahmiva katajainen karhu-Sepi, älkääkä iniskö ja rypekö vainoharhaisissa fantasioissanne! Mekin olemme suorasanaisia ja poliittisesti epäkorrekteille poliittisesti epäepäkorrekteja. Te olette sen sijasta paskahousuja, jotka sensuroitte aina ne jutut, joissa hetkeksi päästätte suustanne todelliset mielipiteenne. Meillä on tietysti kaikki ne sensuroidut kirjoitukset tallessa, mutta kuten varmasti olette jo aikaa sitten huomanneet, me emme sensuroi KOSKAAN MITÄÄN. Me olemme rehellisiä isänmaallisia suomalaisia, jotka seisomme sanojemme takana. Sanomme rohkeasti natsia natsiksi ja perustelemme väitteemme kuin miehet – ja naiset! Emme pelkää kitinäänne, kun vellipaska housussa itkette poliisia ja halveksimianne virkamiehiä sekä -naisia avuksenne. Siinä on meillä vallan erinomaista sakkia, porukolleja ja pillittäjiä, paskanjauhajia ja tyhjänuhoajia.
Ottakaa pari logiikan tuntia, että tämä selviää teille. Maahanmuutto on ongelma vain teille ja te pahennatte sitä olemassaolollanne. Ratkaisu maahanmuuton ongelmiin on siten loogisen yksinkertainen: kuula omaan kalloon. Jokainen kuollut natsi on yksi maahanmuutto-ongelma vähemmän. Näin yksinkertaista se on kun sen osaa! Pthyi.
Ei kommentteja » |
Jukka A, KVG, Kunnallisvaalit, Nationalismi, Seppo Lehto, Suomen Sisu, Suomettaminen, aseenkantolupa, asepalvelus, blut und boden, epäisänmaallinen toiminta, etninen puhdistus, homoseksuaalisuus, hysteria, idealismi, idioottimaisuus, joukkotuhonta, kansallistunkkaisuus, kultturismi, kunnon kansalaisten häirintä, kusettaminen, kämmynismi, logiikan taju, maahanmuuttopolitiikka, monikulttuurisuus, myytti maltillisesta nationalismista, natsirikollisuus, natsismi, natsiuho, pakkosterilointi, poliittinen epäepäkorrektius, poliittinen epäkorrektius, poliittinen terrori, poliittinen väkivalta, raiskausfantasiat, rasistinen rotuneuroottisuus, rihkamakauppa, rotuliberalismi, rotuteoreetikko, ryssänvallan ihailu, räkänokkanatsi, salamurha, samanmielisyys, samoinajattelu, sananvapaus, siviilipalvelus, slavofilia, sosialisti, suvaitsevaisuus, totaalinen sota, vainoharhaisuus, valkoinen rotu, vesipäisyys, viikinkiromantiikka, yrittäjätoiminta | Tagged: akateeminen rasismi, akateeminen rasisti, ampumaharrastus, Arawn, äläwäbälä, äläwäbälä-Octavius, äläwäbäläjoukkojen yläwääbäle, äläwäbälättäjät, äläwäbälistit, Catilina, Catilinan salaliitto, Debatoija, Demokratia, dum dum, eira, Far-Right Terrorist Infiltration in Finland, Fascism, fasismi, Finland, Finnish Neo-Fascism, Finnish terrorism, haittaeläin, hallislujaa, Hätäpäiden kalinaa, Helsingin perussuomalaiset vastaan muu maa, Helsingin Sanomien pelkuruus, helvetin tie on kepeä kulkea, Huumoria, IDA, idealismi, ihmisen sisällä pirstoutuva luoti, jälkiteini-ikä, Jos meidän pitää ajatella muita kuin Suuren Mestarim, Jukka, Kaikuja ajasta, Kansallismielisen paska, Kansallismieliset hyvän käytöksen vihollisina, Kansallismieliset keskustelusivut, kansallismieliset kriminaaleina, kansallismieliset nuorison turmeilijoina, kansallismieliset rikollisina, kansallismieliset varkaina, kansallismielisten vähäjärkisyys, kansallismielisten yhteiskuntakelvottomuus, kansallistunkkaisuus, Kansankokonaisuus, Kansanvalta, Käännöstekstejä maailmalta, kämyjen ala-arvoisuus, kämyjen tyhmyys, kämyjen vähäjärkisyys, kämyjen vähämielisyys, Kekke, kivääri, kiväärinlaukaukset ikkunasta sisään, Kullervo Kalervonpoika, Kunnallisvaalit, kunnon kansalaisten häiritseminen, Kyllä kansa tietää, lahtari, Lainauksia, laittomuuteen yllyttäminen, legitiimi itsepuolustus, logiikan taju, Lupus Celestialis, Me ja muut, meiltä on riistetty ajattelemisen vapaus, misogynia, monikulttuurisuus, Muita kirjoittajia ja uutisia, myyräntyö, Nationalismi, nationalismin tie helvettiin, natsiterrorismi, nihilismi, Octaviuksen äläwäbälä, Octaviuksen äläwäbälä-ajatuksia, periculum finlandicum, Perussuomalaiset, pistooli, poliittinen terrori, Politiikasta ja vallasta, propaganda, Racism, rasisti ehdolla kunnallisvaaleissa, rasistin paatuneisuus, räikeä valehtelu, Reinoblogi, rikollisten "ymmärtäminen", rikollisten paapominen, Rosa Meriläinen, Rotuerot-blogia pitävä Jukka-niminen perheenisä, Scripta, Seppo Lehto on kuningas, Seppo Lehto on syytön, siviilipalvelus, suomalainen terrorismi, Suomalaisuuden häpäisy, Suomen Sisu, Suomettaminen, Taivaansusi, Tavis on tasavallan kuningas, Terrorism, Terrorism in Finland, Threats to Democracy in Finland, Timo Soini, todelliset roistot muualla, Tuuli-blogi, uhkat demokratialle, vääpeli, väkivaltafantasiat, Veikko Vennamo, vennamolaiset, vennamolaisuus, Vera's blog, Vierailija, vihreät politiikan ongelmana |
Permalinkki
Kirjoittaja: kukka
toukokuu 7, 2008
Eräs tunnettu suomettajaherra on saamiemme tietojen mukaan ryhtymässä rehelliseksi yrittäjäksi. Kannatamme tämmöistä periaatteessa, koska yleensä nettinatsit ovat rikollisia ja yhteiskunnan tuilla eläviä loisia. Niin myös tämä yrittäjäslavofiili on kupannut veronmaksajien rahoja ja kuppaa edelleen rihkaman valmistamiseen. Mutta mutta…
Täytyisi siis ostaa isolta herralta ryssämielistä turhaa krääsää että hän pääsisi omilleen, mutta kun suomettajarotille niin tyypillisesti tämä isänmaanpuollustaja pyytää kehittelemistään ryssänvallan aikaan haikailevista epäisänmaallisista tuotteistaan kiskurihinnan. Ei ole ihme miksi kansallistunkkaiset tahot eivät menesty elämässä ja syrjäytyvät netissä äläwäbälälällättäviksi katkeroituneiksi sosiaalipummeiksi.
Jos minä, kokoomuslainen luontorakas perheenäiti, olisin alkamassa hiirimattokauppiaaksi, tekisin tuotteesta isänmaallisen. Laittaisin kuvaksi Suomen leijonan taikka sitten ihan siniristilipun. Sen sijaan Mestari aitona ryssätouhun ihailijana, multikultivouhottajana, isänmaanpetturina ja siviilipalvelusmiehenä, painaa krääsäänsä tietysti ryssänvallan aikaisia monikulttuurisia symbooleja. Kyllä tämmöinen avoin suuren ja mahtavan itänaapurin – herrakansan – vallan alaisuuteen kaipailu meitä oikeasti isänmaallisia ihmispoloja pikkuisen arveluttaa.
Kannattaako tuolta mieheltä mitään ostaa, kun tietää että sen kiskomat törkyhinnat menevät suoraan epäisänmaallisen kämmynistivaalikampanjan rahoitukseen?
Ei kommentteja » |
KVG, Kunnallisvaalit, Nationalismi, Suomen Sisu, Suomettaminen, epäisänmaallinen toiminta, idioottimaisuus, kansallistunkkaisuus, kultturismi, kunnon kansalaisten häirintä, kusettaminen, kämmynismi, logiikan taju, monikulttuurisuus, myytti maltillisesta nationalismista, natsirikollisuus, natsismi, nihilismi, poliittinen epäepäkorrektius, poliittinen epäkorrektius, rihkamakauppa, ryssänvallan ihailu, samanmielisyys, samoinajattelu, sananvapaus, siviilipalvelus, slavofilia, sosialisti, suvaitsevaisuus, vesipäisyys, yrittäjätoiminta | Tagged: akateeminen rasismi, akateeminen rasisti, ampumaharrastus, Arawn, äläwäbälä, äläwäbälä-Octavius, äläwäbäläjoukkojen yläwääbäle, äläwäbälättäjät, äläwäbälistit, Catilina, Catilinan salaliitto, Debatoija, Demokratia, dum dum, eira, Far-Right Terrorist Infiltration in Finland, Fascism, fasismi, Finland, Finnish Neo-Fascism, Finnish terrorism, haittaeläin, hallislujaa, Hätäpäiden kalinaa, Helsingin perussuomalaiset vastaan muu maa, Helsingin Sanomien pelkuruus, helvetin tie on kepeä kulkea, Huumoria, IDA, idealismi, ihmisen sisällä pirstoutuva luoti, jälkiteini-ikä, Jos meidän pitää ajatella muita kuin Suuren Mestarim, Jukka, Kaikuja ajasta, Kansallismielisen paska, Kansallismieliset hyvän käytöksen vihollisina, Kansallismieliset keskustelusivut, kansallismieliset kriminaaleina, kansallismieliset nuorison turmeilijoina, kansallismieliset rikollisina, kansallismieliset varkaina, kansallismielisten vähäjärkisyys, kansallismielisten yhteiskuntakelvottomuus, kansallistunkkaisuus, Kansankokonaisuus, Kansanvalta, Käännöstekstejä maailmalta, kämyjen ala-arvoisuus, kämyjen tyhmyys, kämyjen vähäjärkisyys, kämyjen vähämielisyys, Kekke, kivääri, kiväärinlaukaukset ikkunasta sisään, Kullervo Kalervonpoika, Kunnallisvaalit, kunnon kansalaisten häiritseminen, Kyllä kansa tietää, lahtari, Lainauksia, laittomuuteen yllyttäminen, legitiimi itsepuolustus, logiikan taju, Lupus Celestialis, Me ja muut, meiltä on riistetty ajattelemisen vapaus, misogynia, monikulttuurisuus, Muita kirjoittajia ja uutisia, myyräntyö, Nationalismi, nationalismin tie helvettiin, natsiterrorismi, nihilismi, Octaviuksen äläwäbälä, Octaviuksen äläwäbälä-ajatuksia, periculum finlandicum, Perussuomalaiset, pistooli, poliittinen terrori, Politiikasta ja vallasta, propaganda, Racism, rasisti ehdolla kunnallisvaaleissa, rasistin paatuneisuus, räikeä valehtelu, Reinoblogi, rikollisten "ymmärtäminen", rikollisten paapominen, Rosa Meriläinen, Rotuerot-blogia pitävä Jukka-niminen perheenisä, Scripta, Seppo Lehto on kuningas, Seppo Lehto on syytön, siviilipalvelus, suomalainen terrorismi, Suomalaisuuden häpäisy, Suomen Sisu, Suomettaminen, Taivaansusi, Tavis on tasavallan kuningas, Terrorism, Terrorism in Finland, Threats to Democracy in Finland, Timo Soini, todelliset roistot muualla, Tuuli-blogi, uhkat demokratialle, vääpeli, väkivaltafantasiat, Veikko Vennamo, vennamolaiset, vennamolaisuus, Vera's blog, Vierailija, vihreät politiikan ongelmana |
Permalinkki
Kirjoittaja: kukka
toukokuu 6, 2008
Aito isänmaanpuollustaja ei vapise, kun lain poliittisesti korrekti koura häntä epäoikeudenmukaisesti hamuaa. Sen sijasta ystävämme vääpeli Körmy-Jukka on ei niin yllättäen päättänyt lopettaa bloggaamisen kokonaan. Vielä talvella uhonsa kukkuloilla räyhäävä Jukka oli valmis lahtaamaan punikit ja kokoomuslaiset vuoden 1918 malliin, mutta nyt, kun raastupa uhkaa ja tieto leviää, menee Jukalta taas paska housuun. Jukka, olisit kerrankin mies!
Tosimies menisi vankilaan pää uljaasti pystyssä kuin natsiämmien palvomalla pelottomalla viikinkiurholla, mutta Jukka ei ole tosimiestä nähnytkään. Jukka on roikkunut liikaa Mestarin ja Suomen Sisun porukoissa, William K:n rusoposkisivariparven liepeillä taikka keskellä, eikä hän ole mitenkään voinut tavata tosimiehiä, kuten aiheettomasti vainottua Seppo Lehtoa, joka ei homostelusta perusta. Jukka on tavannut vain propagandamestarin ja muita iniseviä syöpäläisrääpäleitä, kansamme dysgeenisintä ainesta. Pthyi.
Jukka on tietysti peloissaan kun Sepikin on saatu taas vainottua leivättömän pöydän tuntumaan, mutta toisin kuin Tampereen aito isänmaallinen, Jukka lyö pillit pussiin ja vetoaa lukuhaluihin. Oikeasti Jukalta on turahtanut löysät alle, näin on ennenkin Jukalle käynyt. Sen siitä saa, kun veljeilee nimettömien tai puheitaan peruvien sontasyöpäläisten porukoissa. Me kaikki kaipaamme Rotu-blogin vaahtoturpaisia neekeripostauksia, Jukka. Mutta me toki tiedämme, kuka sitä blogia piti ja miten sekä miksi sen tuli kiinnijäämisen pelossa deletoineeksi. Jukka, Jukka, minkä teit. Ja minkä taas teet. Vaimosi varmaan halveksii sinua entistä enemmän, Jukka.
Ei kai tässä auta muu kuin huilata Jukan kanssa, koska ilman Jukkaa ei ole Kukkaa. Sepi on ja pysyy, joten Kukkakin saattaa toisinaan postailla poliittisen epäepäkorrektiuden puskista. Näin toimii aito isänmaanpuollustaja, joka ei ole rusoposkinen kämmynistisivari, pelkurirotta, eikä tyhmä kokoomuslainen blondi, vaan fiksu kokoomuslainen punapää. Kämmärikitisijät näkevät punaista siellä missä on sinistä. Tai vihreää siellä missä on valkoista.
Seppo Lehto, Suomen tulevaisuus on sinun harteillasi. Onneksi ne ovat vankat kantaa millainen taakka tahansa. Rukoilemme puolestasi, vääryys ei meitä kaada!
Ei kommentteja » |
Jukka A, KVG, Kunnallisvaalit, Nationalismi, Seppo Lehto, Suomettaminen, aseenkantolupa, asepalvelus, blut und boden, epäisänmaallinen toiminta, etninen puhdistus, homoseksuaalisuus, hysteria, idealismi, idioottimaisuus, joukkotuhonta, kansallistunkkaisuus, kommunisti, kultturismi, kunnon kansalaisten häirintä, kämmynismi, logiikan taju, maahanmuuttopolitiikka, monikulttuurisuus, myytti maltillisesta nationalismista, natsirikollisuus, natsismi, natsiuho, nihilismi, poliittinen epäepäkorrektius, poliittinen epäkorrektius, poliittinen terrori, poliittinen väkivalta, propagandaministeri, rasistinen rotuneuroottisuus, rotuliberalismi, rotuteoreetikko, räkänokkanatsi, samanmielisyys, samoinajattelu, sananvapaus, siviilipalvelus | Tagged: rotuteoreetikko Jukka Aak..., Seppo Lehto |
Permalinkki
Kirjoittaja: kukka
huhtikuu 30, 2008
Naisena ja luontorakkaana perheenäitinä minua kiinnostaa luonnollisesti naisen itsetunto. Erityisesti minua kiinnostaa suomettajarottanaisten huono kämmynisti-itsetunto. Olemme aiemmin tähdentäneet natsien alemmuudentunnosta nousevaa itsekorostustarvetta ja piilohomoutta. Tämä näkyy erityisen selkeästi isänmaata puollustamaan heittäytyneiden wanna-be-kultturistivalkyyrioiden kohdalla, jotka hakeutuvat ohutveristen, rotuliberaalien sivari-impotenttien perään tosimiesten sijasta.
Kukapa mitätön kämmärisihteerikkö ei arkisen aherruksensa lomassa haaveilisi mahtavista viikinkiuroista ja heidän arjalaisesta siitoskyvystään, kun lähipiirissä on vain herkästi punastuvia, kuolonkalpeita, langanlaihoja isänmaanpettureita sekä käpykaartilaisia nettinatseja. Kukapa mitätön sihteerikkö ei haaveilisi olevansa uljas valkyyria, valkoisen rodun ylipapitar, istuessaan William K:ssa yliopistolla, sairauseläkkeellä ja työttömyyskortistossa näivettyneiden hinttisinttien seurassa.
Maatiaistanttararotumme edustajiin lukeutuva suomettajarottanainen on hiljattain Mestarin avohoito-osastolla pohtinut rotuneuroottista suhdettaan suvaitsevaisuuteen. Valkyyriaksi ja geneettiseksi katajaiskantaemoksi halajava rempseä tsuhnattaremme ei tietysti inhimillisestä kohteliaisuudesta ja hyvistä tavoista perusta tuon taivaallista, vaan sanoo ihan suoraan, että jos suvaitsevaisuus merkitsee neekerien ja muslimien suvaitsemista, ei suomalaisten tule ryhtyä suvaitsevaisiksi eikä Suomen pidä muuttua aidosti suvaitsevaisuuteen pyrkiväksi yhteiskunnaksi.
Tässä römeä sekä tomera natsitantta ilmaisee taas kerran Mestarin tukijoukkojen onton, keuhkotaudin lyömän rintaäänen. Kansallistunkkaisten rasistiämmien on turha leikkiä sivistynyttä kunnon kansalaista ja isänmaan ylimyspuollustajavalkyyriaa, kun heidän vauhkoilta riveiltään voi suoraan lukea, että he ovat pelkkiä suvaitsemattomia kansankiihottajia. Juuri niin kuin palvomansa akateemiset työtävieroksuvat slavofiilisivarit, rotualemmuushysteriasta kärsivät luontorakkaat perheenisät, yhteiskunnan tukia kuppaavat ikuiset rotuteoreetikko-opiskelijat sekä pitkäaikaistyöttömät, kusiaivoiset nettinatsit.
Kun sivarinatsien ortodoksikristilliseen ryssänihailuun yhdistyy aikaisemmin hahmottelemamme isänmaallista luterilaisuutta halventava hurrinperseennuoleminen ja viikinkihaaveilu, emme voi välttyä näkemästä, mistä natsiämmän itsetunto on tehty. Hyvin verettömistä aineksista koostuu arjalaisen wanna-be-valkyyrian pako arjesta, omasta mitäänsanomattomuudesta, eikä siinä diskussioanalyysi taikka feministien herjaaminen auta. Suvaitsevainen tulee vain ihmisestä, joka suvaitsee itseään. Natsiwanna-be-kultturistivalkyyria ei suvaitse edes sitä, että hän on tsuhnageeneillä varustettu alhaisen älykkyysosamäärän omaava rotuneuroottisliberaali metsäläistanttara. Siinäpä meillä isänmaan puollustajia kerrakseen. Muuttaisivat saatana Moskovaan taikka Ahvenmaalle. Tai Bayreuthiin.
Ei kommentteja » |
Eetu Rautio, KVG, Kunnallisvaalit, Nationalismi, Pekka Eric Auvinen, Seppo Lehto, Suomen Sisu, Suomettaminen, aseenkantolupa, asepalvelus, blut und boden, ekofasismi, epäisänmaallinen toiminta, etninen puhdistus, homoseksuaalisuus, hysteria, idealismi,