Psykologian laitoksella työskentelevä ystäväni kävi eilen kahvilla. Hän oli juuri profiloinut pyynnöstäni keskivertonationalistin. Aineistona oli ns. tummeliklubi ja Suomen Sisun foorumin vakiokirjoittajakaarti. Ystäväni luvalla julkaisen hänen laatimansa yleisprofiilin tässä.
1. Homoeroottisuus
Nationalismin taustalla vaikuttaa keskeisenä homoeroottisesti latautunut auktoriteettiusko ja kaikkivoipuusfantasia. Faktorianalyyttisesti sain myös näkyviin melko voimakkaan pelkokertoimen. Selvästi korostunein tekijä oli voimattomuus tahi väsynyt heikkoudentunne, jota kompensoimaan kaikkivoipuusfantasia on ns. perusdefenssimekanismi. Sen valitsee juuri heikoin yksilö, koska siihen takertuminen on helpointa. Silti selkeänä esiintyy katkeruutta, kaunaa ja kateellisuutta. Tämä ilmaisee asian todellisen laidan. Muutama internetissä keskenään vahvaa esittävä henkinen raajarikko ei tee vielä yhteiskunnallista voimatekijää ja kirjoittajat näyttävät tiedostavan tämän, joskin osa siitä säilyy tiedostamattomana, aiheuttaen edellä mainittua ylikompensaatiotaipumusta.
Yleinen nationalistin toive tuntuu olevan kaipuu ykseyteen, jolla on taustansa keskenjääneessä irtautumisessa turvallisesta äidistä. Saattaa olla, että nationalisti kokee yhä tarvetta takertua äidilliseen lämpöön ja hoivaan. Voimakkaana esiintyy myös fallinen reaktionmuodostus ja erityisesti tämä ilmenee toiveena ruotsalaisesta sekä suomalaisesta – ”arjalaisesta” – rotupuhtaudesta. Fantasiaa järkyttää naapurimaamme geneettinen monimuotoisuus, joka maahanmuuton ja kansainvälisyyden sekä suurvaltahistorian ansiosta on monta kertaluokkaa suomalaista sisäsiittoisuudella rasitettua geenipoolia rikkaampi. Nationalistilla ilmenee vahva tarve samastua vaaleaan ruotsalaismieheen, joka implikoi piilevää homoseksuaalisuutta.
Koska Suomen asujamisto on alunperin koostunut metsäläisistä ja Euroopan rikollisimmasta aineksesta, nationalisti halveksii itseään tiedostamatta omaa alemmuuskompleksiaan suhteessa naapurikansaan. Itsehalveksunnalla on geneettiset juuret pienen kansamme pitkään jatkuneessa sisäsiittoisuudessa ja lähtötilannekin on suurvalta Ruotsiin verrattuna ollut heikko. Roskageeneillä varustetun lakeijasielun itseviha ilmenee useimmiten ylikompensoituneena ylemmyydentunteena, oman minän korostuksena. Internetiin voi jokainen kirjoittaa ja siten tyydyttää perustarvettaan. ”Valittujen” joukkoon kuuluminen ja ”totuuden” tiedostaminen ruokkivat heikkoa itsetuntoa vielä lisää. Ilman ”valaistumisen” ja ”valaistuneiden” joukkoon kuulumisen tunnetta nationalisti on vain tyhjä, surkea, äidin rintaa kaipaava imeväinen.
Itsemurhatoiveita torjumaan psyykkisesti heikko nationalisti kehittää defenssimekanismiksi mystifioidun ”kansan” ja sen ”yhteisen arvopohjan”, joita todellisuudessa ei ole olemassakaan. Kansa ja arvot ovat sosiaalisia konstruktioita. Vierauden inho ja syöpäläisvertauskuvat ovat samalla omakuva. Ego kokee itsensä uhatuksi ja likaiseksi. Ruumiilliset kielikuvat kielivät vahvasta taipumuksesta masturbointiin ja homoeroottisen fantisointiin, asiaankuuluvin syyllisyydentuntein.
Sama homoseksuaalisuuskomponentti tulee selvästi näkyviin myös tummeliklubin faktorianalyysissa. Tein satojen tekstien pohjalta persoonallisuusinventaarion usealle nationalistille ja naispuolisia lukuun ottamatta kaikki saivat poikkeuksellisen korkeat homoseksuaalisuuslataukset. Kirjoittajat kokevat tarvetta saada auktoriteetti-idolinsa, pelastajansa hyväksyntää ja äidillistä hoivaa. Usein he myös sadomasokistisesti väittelevät auktoriteetti-idolinsa ja toistensa kanssa. Tämän jälkeen ryhmä taas lujittuu ja miespuoliseen äiti-idoliin suunnataan palvovaa homoeroottista suitsutusta. Idoli itse kokee tämän toistuvasti kiusallisena ja välillä puolestaan torjuu omat homoeroottiset impulssinsa suuntaamalla rankaisevan projektion tummelikerholaisiin. Idoli tiedostaa ambivalentin olemuksensa rankaisevana äitinä ja äidistä riippuvaisena, avuttomana lapsena. Vahvan isän kaipuu ilmenee sekä idolin että tummeliklubin kirjoituksissa. Rankaisua halutaan kuitenkin nimenomaisesti äidiltä, johtuen fiksoituneesta kateksista torjuttuun homoeroottiseen fantisointiin.
2. Ruotsalaisuuden ihailu egon homoeroottisena turvaverkkona
Idolin ruotsalaispalvonta on lukuisten naapurimaata käsittelevien kirjoitusten ja tilastolinkitysten valossa ilmeinen tosiasia, vaikka toisen kautta hän tuntuu hyvin isänmaalliselta (patria, feminiini). Tässä on havaittavissa selvää defenssiä ja ambivalenssia, joka kertoo yhtäältä halusta asettua passiiviseen asemaan suhteessa herraroduksi koettuun naapurikansan vaaleaan arjalaisvalloittajaan ja toisaalta teini-ikäisen asteelle jääneen narsistin kehittymättömästä äitikapinasta. Nämä piirteet ilmentävät klassisella tavalla piilevää, torjuttua homoseksuaalisuutta.
Torjutun homoseksuaalisuuden kannalta on erityisen merkillepantavaa, että nationalistisessa diskurssissa homoseksuaalisuutta edustava ruotsin kieli torjutaan iskulauseiden tasolla – ‘pakkoruotsina’ – mutta käytännössä sitä kyllä osataan ja ymmärretään silloin, kun on tarpeen hakea informaatiota ihannoitujen, rotupuhtaiden viikinkiuroiden taistelusta ‘neekereitä’ ja ‘maahanmuuttajia’ vastaan. Väistämätön ja looginen lopputulema on, että myös iskulauseiden tasolla torjuttua homoseksuaalisuutta todellisuudessa ja käytännössä innokkaasti harjoitetaan, mutta tarvitaan kokonainen itsepetoksen verbaalirakennelma, jotta tätä tosiasiaa ei tarvitsisi tunnustaa itselle.
Keskivertonationalistin muukalaisviha on sekin päivänselvä defenssi, jossa väkevä, testosteronia ja aitoa miehisyyttä uhkuva afrikkalainen mies ja erityisesti ylpeä sekä komea arabipaimentolainen koetaan uhkaksi omalle alemmalle miehisyydelle sekä heikolle mieskunnolle. Oman suoritustason ja –kyvyn alemmuudenkokemus on nationalistille hyvin tyypillinen piirre. Myös ryhmästä saatava keinotekoinen voimantunto ja massaidentiteetti luovat illuusion suuremmasta, homoeroottisesti latautuneesta mieskunnosta. Samalla torjuttua homoeroottista vetovoimaa tunnetaan hikiseen, mustaan ja lihaksikkaaseen miesvartaloon sekä komeaan, väkevään, tummaan ja tuliseen muslimimieheen.
Naispuolisilla nationalisteilla puolestaan on selviä merkkejä piilevästä kaipuusta voimakkaan miehen – isän – syleilyyn, jota miespuolinen nationalisti tietenkin kavahtaa, varsinkin kun tendenssi ilmenee varsin havaittavana toistuvasti. Miesnationalistin homoeroottinen äitifiksaatio ja biseksuaalispohjainen alemmuuskompleksi selittävät leijonanosan hänen kaunastaan mainittuja ihmisryhmiä kohtaan. Myös pelko homoseksuaalisuuden avoimesta puhkeamisesta isän voimallisessa ja rakastavassa syleilyssä aiheuttaa psykoottista lähentelevää ahdistusta useassa kirjoittajassa.
3. Paranoia: klassinen homoseksuaalisuuden indikaattori
Erittäin konkreettisesti esiin nousee myös skitsoidistyyppinen paranoiafaktori. Keskivertonationalistissa yhdistyvät kaikkivoipuusfantasiat ja itsesääli. Tärkeintä hänelle on olla jatkuvasti tarkkailun alaisena, ”pelätä kiinnijäämistä”. Tämä on ilmeinen regressio masturbaation täyttämiin teinivuosiin ja kouluun, tai kenties vielä varhaisempiin kasvuvuosiin ja ”pissaleikkeihin”. Pelko jäädä kiinni sisältää hyväksytyksi tulemisen tarpeen ja ryhmän tuen tarpeen. Yhteiset tulitikkuleikit ovat vaarallisia, juuri kuten äiti on kertonut, mutta pakkomielle ajaa kielletyn pariin, vaikka samalla toive äidillisestä rankaisusta voimistuu. Itsesääli ilmenee vahvasti katkeroituneena, kaunaisena ruikutuksena ja kaikkivoipuusfantasiat tämän heikon imeväisen ylikompensatorisena defenssinä. Isän pelko ei pääse pinnalle, koska se olisi ensimmäinen askel oidipaalitilanteen terveeseen ratkaisemiseen.
Paranoia on nationalismille niin merkittävä selittäjä, että sen huomaa lähes jokaisesta kirjoituksesta. Kuten edellä on todettu, jatkuva pelko tulla tarkkailluksi on itse asiassa indikaattori hyväksytyksi tulemisen tarpeesta ja samalla selvä merkki torjutusta homoseksuaalisuudesta. Äidistä irtaantumaton imeväinen pelkää ravitsevan nisän tyrehtyvän ja näin regressioitunut nationalisti kompensoi turvattomuutensa takertumisella turvaa edustavaksi koettuun auktoriteettiin. Auktoriteettia symboloi salaliittohakuiseksi projisoitu media taikka valtion virkamiestaho, yleisimmin vähemmistövaltuutettu tai vihreän liiton kansanedustajat sekä ministerit. Moni heistä on nainen ja tästäkin huomaamme tarpeen tulla juuri äidin rankaisemaksi. ”Tuhmat leikit” internetpalstoilla ja –foorumeilla halutaan panna poikki: ahdistava leikki on pakko leikkiä (toiston pakko), mutta samaan aikaan kirjoituksista heijastuu pelokkaan imeväisen itku, jonka syynä on patologinen riippuvuus äidin nisästä ja rauhoittavasta maitovirrasta. Sadomasokistinen komponentti on tässäkin ilmeinen.
Nationalisti kokee tärkeäksi ”tulla sensuroiduksi” ja saavuttaa näin marttyyriasema toveripiirin silmissä. Ärsytyskynnyksen kasvaessa nationalisti haluaa herättää yhä enemmän ja enemmän huomiota, kunnes väistämättä tapahtuva sensuuritoimi tuottaa seksuaalistyyppistä mielihyvää ja ”purkautumisen” suoma raukeus esitellään poikkeuksetta viiteryhmälle positiivisessa valossa. Ilman tunnetta jatkuvan tarkkailun alaisena olosta ja vastaavasti kontrollista, jota ilmentää pakkomielteinen IP-osoitteiden metsästys ja arvelu siitä, kuka tarkkailutoimintaa kulloinkin harjoittaa, nationalisti tuntee elämänsä merkityksettömäksi ja tyhjäksi. Tässä ilmenee nationalistin tarve tulla täytetyksi ja tarkkailufantasia edustaa sekä symboloi alastomuutta samaa sukupuolta olevan ”täyttäjän” eli nationalistin peräaukkoon lähes väkivalloin tunkeutuvan idolin tai ”johtajan” kaikkitietävän katseen alla.
Samaan aikaan idoli edustaa toivetta samastua äidin turvalliseen syliin. Torjuttu homoseksuaalille tyypillinen äitifantasia ja -samastuminen herättää sekä toiveen että pelon jatkuvasta tarkkailun alaisena olemisesta. Samalla toiveeseen sekoittuu torjuttu kaipuu suuremman elimen omaavan, miehisen maahanmuuttajavalloittajan seksuaalisesta tunkeutumisesta nationalistin rectumiin. Defenssi ilmenee voimakkaana aggressiona seksuaaliobjektia kohtaan.
Usein nationalisti itse pyrkii esiintymään maskuliinisena valloittaja-voittajana, mikä kertoo pitkään jatkuneesta sukupuolipartnerin puutteesta. Kovasanaisimmat ja megalomaanisimmat nationalistit eivät todennäköisesti koskaan ole päässeet edes hajuetäisyydelle naisen vaginasta, lukuun ottamatta infantiiliamnesian vaippaan kätkeytyvää synnyinhetkeä. On ilmeistä, että tämä ajaa miespuolisen nationalistin homoerotomaaniseen fiksoitumistarpeeseen, jatkuvaan masturbaatiokierteeseen ja usein suoranaiseen raivoon. Siitä juontuu katektoituneen rakkauden kohteen idolisaatio ja jatkuva hyväksymisen tarve tämän taholta. Äiti-idoli ilmentää samaan aikaan vaginaa, jota kohtaan tunnettu kaipuu puolestaan kertoo korutonta tarinaa peräaukkoon haluttavasta pitkänomaisesta elimestä. Käänteisesti tämä näkyy vahvasti ladattuna vierauden inhokateksina, erityisesti tumman ihon, karvoituksen ja testosteronin kauhuna. Nämä ovat klassisia torjutun homoseksuaalisuuden ja sukupuolisen himon kohteen hysteerisen negaation ilmenemismuotoja.
4. Splitting ja kehittymätön moraalitaju
Hyvä ja paha ovat selkeästi ilmaistuja nationalistien kirjoituksissa ja kyse on vahvasta splittingistä sekä rajatilasta. Kehittymätön moraalitaju ei ymmärrä nyansseja, vaan hakee sekä syyllistää vieraita ja eri tavalla ajattelevia kohteekseen. Nationalistin oma ego puolestaan hakee turvaa ja voimaa toveripiiristä, ”meistä hyvistä, puhdasrotuisista ja puhdasuskoisista”, koska ydinminuus on jäänyt kehittymättömälle asteelle ja kaipaa lähinnä äidin turvallista syliä. Tätä symboloivat muun muassa isänmaa (patria, feminiini), mystifioitu kansa johon nationalisti voi samastua ja sulautua – mikä ilmentää tarvetta regressoitua aina kohtuun saakka – sekä erityisesti naapurimaamme pellavapäiset nuorukaiset, jotka ”taistelevat pahaa valloittajaa, maahanmuuttajaa vastaan” ja saavat uskonnollistyyppistä palvontaa osakseen.
Toisaalta naapurikansaa syytetään monista virheistä, mikä on keskeinen ambivalenssi-indikaattori joka sekin kertoo voimakkaasta tarpeesta takertuvaan samastumiseen. Homoeroottinen fiksaatio kielii taustalla olevasta skitsoidistyyppisestä kaipuusta edellä sivuttuun ”rotupuhtauteen”, joka liittyy oman ruumiin saastaiseksi kokemiseen. Vaaleisiin hiuksiin ja ihoon liitetään positiivinen kateksi, joka saa varauksensa ”ruotsalaiset ovat homoja” -tyyppisestä reaktionmuodostuksesta.
Keskivertosuomalaisnationalisti vaikuttaa olevan altis päihteiden väärinkäyttöön ja ”kiellettyihin leikkeihin”, muun muassa aseleikkeihin. Tämä on selkeä indikaattori piilevästä masturbatorisesta kompulsio-oireyhtymästä, joka katektoituneena on johtanut eräät nationalisti-idolit hysteerisen aseharrastuksen pariin. Ampuessaan kuviteltuja ”saastuttajia” ja ”kansanvihollisia” nationalisti itse asiassa leikkii pippelillään, toivoen äidin saapuvan rankaisemaan. Kyseessä on teini-iälle tyypillinen oidipaalifantasia, jota yleisesti tavataan varsinkin alhaisemman älykkyysosamäärän omaavilla yksilöillä.
5. Venäläisyys ja slaavilainen lakeijamentaliteetti ambivalenssina
Nationalistia luonnehtii slavofiilityyppinen narsistinen kaipuu ”kansaan”, johonkin tavoittamattomaan dostojekvskiläiseen ideaaliin. Nationalisti ei kykene itsenäiseen toimintaan ja ajatteluun, vaan hakee ryhmästä tukea heikkoudesta nousevaan kompensatoriseen pakkomielteeseen. Hän tiedostaa olevansa lähempänä venäläistä, joihin perinteisesti liitetyt negatiiviset ominaisuudet torjutaan omasta egosta neuroottisella reaktionmuodostuksella ”ryssittelyksi”. Kuitenkin päihteiden käyttöön ja riippuvuuteen – erityisesti keskustelupalstariippuvuuteen – taipuvainen hysteeris-paranoidi nationalistitsuhna ihailee nykyvenäläistä kiihkonationalistia, joka kykenee käytännön toimiin suomalaisen nettirasistin tyytyessä keskinkertaiseen kirjalliseen uhoon. Toisaalta tässäkin tapauksessa on havaittavissa herrakansaan kohdistunutta ihailua, muun muassa kosmopoliitti Vladimir Nabokovin suhteen.
Suomalaisuus myyttinä on vaikeasti kielellisesti sekä psykologisesti ilmaistavissa ja nationalistille kelpaakin lähes mikä tahansa henkinen pelastusrengas. Ilman tätä hän ajautuisi rappioalkoholismiin, depressioon ja sen kautta itsemurha-ajatuksiin. Mytologinen oman egon paistuttaminen kansaksi ja kohtaloksi korjaa äitiä ja epäjumalaa kaipaavan imeväisasteelle jääneen heikon, hysteerisen yksilön itsetuntoa, mutta tämä tapahtuu valheellisella tavalla, jonka kyseinen yksilö vahvasti tiedostaa. Uho on neuroottista, väkinäistä ja se ilmenee tuen hakemisena toveripiiristä. Yksin ei olla mitään, vain ryhmässä – ”yhteisöllisyydessä, eheässä kansankokonaisuudessa” – on pelastus.
Nationalismi ilmentää tyypillistä lakeijaluonnetta, ikilapseutta, halua palvella itseä korkeammaksi koettuja päämääriä ja totella ankaraa äitiä. Päämääriä, defenssejä, kehitetään tyhjästä ja viholliskuva on splittingin avulla stereotypia oman itsen torjutuista piirteistä. Nationalisti näkee itsessään pelkkää hyvää, jolloin ”paha”, ”likainen”, ”saastainen” ja ”väärä” tulevat aina rajojen eli oman mastubatoris-homoseksuaalisen ruumiin ulkopuolelta. Oma sisäinen saastaisuus ja itseviha koetaan näin ulkoryhmän ominaisuutena, mikä on klassinen esimerkki reaktionmuodostuksesta.
Nationalismi on heikon, homoseksuaalisuuttaan pelkäävän neuroottisen narsistin kaipuuta äidin lämpöiseen syleilyyn. Puhtaus – valkea kansa tai ”rotu” – symboloi nisästä loputtomana virtaavaa rauhoittavaa valkoista maitoa, joka lievittää pimeän, erillisyyden ja autonomian pelkoa. Nationalisti haluaa herrakansan, ruotsalaisten, saksalaisten tai venäläisten, alamaiseksi ja ihmissaastan asemaan. Hän haluaa tulla internoiduksi ja syöpäläisenä tuhotuksi. Sellaisena nationalisti kokee todellisen minuutensa ilmenevän. Tämä itseään vihaavan turvattomuuden ja ylikompensatorisen, itseään palvovan äiti-turvallisuuden ambivalenssi on hänen liikkeellepaneva voimansa.
