Yksittäistapauksista ja yleistyksistä
Suomettajien keskusteluja ja toimintaa jo vuosikausia seuranneena olen tullut väistämättömään johtopäätökseen: keskivertosuomettaja on rasismin ja kansallissosialismin ilmentymä. Jokainen suomettaja on natsi.
Kuten blogini vakiolukijoille varmasti on selvää, suomettaja kirjoittaa nettiin aina, kun tsuhnarikollisuutta täytyy vähätellä. Kansallistunkkaisuuden edistäjä kertoo lukijoilleen, että nationalismi on oikeasti rauhan ja suvaitsevaisuuden uskonto. Tosiasiassa kaikki suomettajat ovat rikollisia, aseharrastajia, fanaatikkoja ja terroristeja. Eugen Schauman on heidän idolinsa.
Todettakoon tässäkin tapauksessa välihuomautuksena länsinaapurimme rotupuhtaan herrakansan epäkriittinen ihailu. Schauman oli ruotsinkielistä, parempaa väkeä, eliittiä, upseeriainesta ja -sukua. Terroristinen toiminta yhdistää lakeijan ja herran. Tosin Schauman nykyisin epäilemättä ensimmäisenä ampuisi koko Suomen tulevaisuutta uhkaavan tsuhnasuomettajalauman. Slaavilaiset kansallistunkkaisuuslakeijageenit ovat jo osoittaneet täydellisen elinkelvottomuutensa.
Kun suomettajia vastaan esitetään natsisyytöksiä, saapuu näyttämölle melkoinen parvi omilla palstoillaan avoimesti natsina pörrääviä sontakärpäsadvokaatteja. Näiden raivopäisten rasistisikojen muilla foorumeilla esittämiä kansallistunkkaisia palopuheita pääsuomettajat kuitenkin järjestelmällisesti kieltäytyvät yhdistämästä itseensä. Silti he itse ovat samanlaisia kansallistunkkaisuusfundamentalisteja.
Maltillinen nationalismi on pelkkä myytti.
Kansallistunkkaisuus pyrkii syöpäläisen tavoin valtaamaan isäntäeliön, Suomen valtion, ja tuhoamaan sen sisältä käsin. Suomettajarotta pyrkii valtaamaan maan omalle ääriryhmälleen ja saamaan vallalle yksipuoluejärjestelmän. Tämä valloitussuunnitelma on laadittu tietoisesti, kulissien takana. Pääsuomettajat esiintyvät maltillisena, mutta kuitenkin heidän takanaan ovat kansallistunkkaisuuden johtavat rotuteoreetikot. Suomettajat saarnaavat juuri sitä, mitä heidän takapirunsa, itseoppineet mielisairaat idioottitoverit ja natsismin ylipapit, haluavat.
Kansallistunkkaisuus on uhka Euroopan sekä Suomen vapaudelle, tasa-arvolle ja demokratialle. Netissä mesoava suomettajaroskajoukko on saatettava edesvastuuseen ja leivättömän pöydän ääreen.