Slavofilia ja suomettajuus

maaliskuu 16, 2008

Olemme kollegojen kanssa viime aikoina kiinnittäneet huomiomme siihen seikkaan, etteivät edes keskeiset suomettajarotat tunne kannattamiaan rotuteorioita kunnolla. Siksi kansallistunkkaisten piirien isoimmat kihot saattavat jopa avoimesti harrastaa ja ihailla slaavilaisia kieliä ja kansoja. Armoton tosiasia kuitenkin on, että natsien oppien mukaan slaavit ovat lakeijakansoja, tuleehan orjaa tarkoittava sanakin suoraan termistä ’slaavi’.

Erityisen raskauttava puuhastelun kohde on kirkkoslaavi, sillä siinä yhdistyy kaksi suomalaisuuteen, aitoon isänmaallisuuteen, täysin sopimatonta asiaa. Suomalaiset eivät ole slaaveja eivätkä ortodoksikristittyjä, vaan tsuhnia ja kunnon luterilaisia. Tästä johtuen kirkkoslavistiikka on äärimmäisen epäisänmaallista toimintaa ja vieläpä monikulttuurisuutta! Pthyi.

Tietenkään suomettajaniljakkeet eivät alhaisen sivistys- ja älykkyystasonsa vuoksi kykene hahmottamaan moista ”ajatteluunsa” sisältyvää ristiriitaa. He luulevat natsioppiensa ja maahanmuuttajien potkimisvimmansa huumassa ihan aidosti olevansa isänmaan asialla, vaikka he samaan aikaan päivittäin osoittavat, että koko heidän toimintansa perustuu epäisänmaalliseen verorahojen haaskaamiseen, kansanpetturuuteen ja lakeijamentaliteetin ihailuun.

Moiset ryssän persettä lipovat tshunat eivät onneksi Kokoomukseen kelpaa. Me sentään olemme oikeasti isänmaallinen puolue. 


Tarinan opetus

maaliskuu 10, 2008

Kysyimme viime viikolla, mikä on naurettavan propagandaministerin tarinan opetus. Kerromme vastauksen nyt.

Kirjoitimme, että suomettajasyöpäläisten propagandaministerin tulisi kyetä muuttamaan tavallisten, demokratiaan ja ihmisarvoon uskovien suomalaisten kuva natseista. Se on kuitenkin mahdotonta.

Propagandaministerin tarinan opetus on siis se, että nationalismilla ei ole mitään tekemistä aidon isänmaallisuuden kanssa. Kokoomuslaiset tietävät, mitä on rehti ja suoraselkäinen isänmaallisuus.

Natsitsuhnat puolestaan häpäisevät talvi- ja jatkosodan veteraanien sekä lottien sankarillisen perinnön. Suomettajaniljakkeet muistuttavat enemmän Stalinia kuin suomalaisia vapaustaistelijoita, aitoja, rehellisiä sekä miehekkäitä isänmaan ystäviä. Punavihreät netissä aamusta aamuun notkuvat sivarinatsipaskat eivät ymmärrä, että ainoastaan vilpitön rohkeus on se, mitä kansa kunnioittaa. Vain pelkuri ihailee pelkuria, rotta rottaa, paskakärpänen paskakärpästä. Raukkamaiset nationalistit ovat samanlaista rikollista roskaväkeä kuin vuoden 1918 punaiset. Kansallistunkkainen hörhölahko koostuu tyhjää pieksevistä kansankiihottajista ja heitä nuoleskelevasta idioottiarmadasta. Pthyi.

Jokainen peruttu puhe, verkosta poistettu blogi, muunnettu taikka sensuroitu teksti ja katumuksen sana – jo pelkkä natsismin puolustelu – on merkki vilpillisyydestä. Tämä on tarinan opetus. Jokaisen tarinan.

Natsismi on epävarmuutta, impulsiivisuutta ja pelkuruutta eli rohkeuden vastapooli. Rehellinen ihminen, aito isänmaallinen demokraatti, ei tarvitse valhetta eikä propagandaa asiansa tueksi. Vilpittömyys riittää. Mies seisoo sanojensa takana myös keskellä tulimyrskyä, kuin myös kokoomuslainen perheenäiti. Näissä merkeissä olemme voittamattomia.


Perussuomalaisten rasistisiipi ja suomalainen demokratiakehitys

maaliskuu 9, 2008

Johannes Nälkäkorven haastattelema puoluetoverini Hillevi Hiirihaukka on kiinnittänyt äskettäin huomiota merkittävään tosiasiaan. Perussuomalaiset on hiljalleen muuttumassa rasistiseksi, avoimen muukalaisvihamieliseksi puolueeksi.

Helsingissä ja maakunnassa on jo lukuisia fanaattisesti kansallistunkkaisia puolueen jäseniä, jotka ovat jopa olleet vaaleissa ehdolla. Usein varsinaisten ehdokkaiden taustalla on tiukasti järjestäytynyt, avoimen rasistinen, rotuteorioita ja valetieteellistä sosiobiologiaa hyödyntävä nettipropagandakaaderi, joka tiedepiireihin tehokkaasti soluttautuneena kehittelee ”teorioita” väestöstä julkishyödykkeenä ja maahanmuutosta ”yhteismaan ongelmana”, jolloin ihmisiä tullaan tarkoituksella verranneeksi esineisiin tai talouden rattaisiin. Maahanmuuttaja sekä pakolainen ovat pelkkä kustannus, kuluerä, talouskasvun rasite ja hidaste. Ihmisarvoa ei Perussuomalaisten natsisiivessä mustille eikä afrikkalaisille tunnusteta. Heitä verrataan useimmiten syöpäläisiin tai tuhoeläimiin, jotka ”pilaavat” rotupuhtaan suomalaisen ”kansankokonaisuuden”. ”Ison herran” kannattajien piirissä käytetään sellaisia avoimen rasistisia, ihmisyyden maahanmuuttajilta kieltäviä termejä kuin ’sompanssi’ ja ’hiekkaneekeri’. Muualta Suomeen muuttaneita ajatellaan ”rikollisuuteen taipuvaisina, älyllisesti heikkolahjaisina” ryhminä, jotka tuhoavat ”suomalaisuuden” ja pahimmillaan jopa ”eurooppalaisen sivilisaation”.

Ihmisoikeuskysymykset eivät retoriikassa nouse esiin muuten kuin natsien omien monokulttuuristen tarkoitusperien näkökulmasta. Muun muassa ulkomaalaisten tekemiä raiskauksia käsitellään ainoastaan suomalaisten naisten uhrinäkökulmasta. Suomettajapropagandassa maahanmuuttajien tai ulkomaalaisten rikoksen kohde on AINA kantasuomalainen. Rikostilastoja vääristellään ja niiden pohjalta tehdään kohtuuttomia yleistyksiä.

Valetieteellisiä rotu- ja kulttuuriteorioita hyödyntää ja käsittelee omissa kirjoituksissaan toistuvasti myös Helsingin piirin ehdokkaana oleva ”iso herra”. Samoin hänen aatetoverinsa eräässä voimakkaan kansallistunkkaisessa, piilosotilaallisessa järjestössä, kannattavat avoimesti näitä tieteen sisällä huonossa huudossa olevia sosiaalidarvinistisia ”teorioita”. Eräät heistä, kuten aiemmin usein mainittu älyllisesti keskitason alapuolella oleva ”propagandaministeri”, sanoutuvat diletanttina julkisesti irti älykkyys- ja rotututkimuksesta, mutta kulissien takana manipuloivat, valehtelevat ja taivuttelevat näiden valetieteellisten teorioiden oikeuttamiseksi. Propagandaministerin läheinen ystävä Jukka A Helsingistä on lahkon toinen päärotuideologi. Jukka A:n puolesta autoritäärinen ja typerä propagandaministeri on valmis jopa väkivaltaan. Ei silti, etteikö Jukka A itsekin olisi antanut lukuisia merkkejä halukkuudestaan aseelliseen vallankaappaukseen. Molemmat kannattavat avoimesti poliittisten vastustajien vaientamista keinolla millä hyvänsä.

Suomettajanatsit halveksivat pidäkkeettömästi demokratiaa, asiallista argumentaatiota ja kompromisseja – siis politiikan arkikäytäntöjä. Pääehdokkaan räikeä, ylimielinen elitismi sekä hänen ns. perskärpäslahkonsa radikaali hörhöys ovat jääneet puoluejohtaja Soinilta huomaamatta. Olemme varmoja, että mikäli Soini tietäisi näiden entisten punavihreiden siviilipalvelusnössöjen ja romantikkovääpelitsuhnien vallanhimoisista natsitouhuista, puolueen valtausyritys olisi laajemmin tuomittu epäonnistumaan.

Toisaalta kansallismielisten jo läpeensä soluttama Perussuomalaisten nuorisosiipi on valmiiksi jopa kovemmilla linjoilla kuin Hiirihaukan mainitsema Hesan kopla. Hesan koplan pöyristyttävät ehdotukset ovat reaalipolitiikan tuolla puolen, mutta nuorisosiipi, kansallistunkkaisen tahon yllyttämänä, on pohjoismaisessa yhteistyössä muiden nationalistipuolueiden kanssa. Rasistisia rotu- ja älykkyysteorioita ollaan ajamassa Suomen politiikan valtavirtaan tämän klikin toimesta. Hesan koplakin on puolueen natsisiivelle väline, hidaste, ennen lopullista valtausta.

Kun vanha vennamolainen siipi vähitellen poistuu puolueen riveistä, tilalle tulee avoimesti natsismia ja valetieteellisiä rotuteorioita argumentaatiossaan kannattava ”uusi liitto”. Hesan kopla on jo valmiiksi myötämielinen epädemokraattiselle oikeistopopulismille, joka nojaa tarkoituksella epämääräiseen, tunteenomaiseen käsiteklusteriin ”kansan suomalaiset arvot”, jonka taustalla on kokoomuslaiselta kannalta katsottuna täysin mielivaltaisesti tulkittu ”koti, uskonto, isänmaa” –tunnus. Perussuomalaisilla, sen uudella suomettajasiivellä, tämä uskomusklusteri muistuttaa enemmän natsismia ja on avoimen rasistista sekä aggressiivisella tavalla muukalaisvihamielistä. Erityisesti islam on tämän kaaderin ”tappolistalla” ja läpeensä demonisoitu. Vastaavasti kristinusko esitetään idealisoidussa valossa, mikä haittaa sekä natsiarvoja vieroksuvaa kirkkokansaa että papistoa. Kirkosta eroaminen onkin viime vuosina kiihtynyt, epäilemättä osittain natsilahkon kristillisten arvojen väärinkäytön tuloksena.

Hesan kopla inkorporoidaan uuteen natsioppiin eikä se tule tuottamaan ongelmia. Pakkotyöleirejä pitkäaikaistyöttömille ja mahdollisesti maahanmuuttajaorjatyövoiman laajempaa käyttöä tultaneen jossain vaiheessa esittämään virallisessa vaaliohjelmassa. Puolue tulee tarjoamaan historiasta tuttuja helppoja ratkaisuja ongelmaan kuin ongelmaan.

Perussuomalaisten dramaattista suosion kasvua ei lähiaikoina ole näköpiirissä, mutta toisaalta Turun sekä Tampereen aitojen isänmaallisten, asevelvollisuuden suorittaneiden rehtien miesten suunnalta tuleva kilpailupaine sekä ”uuden liiton” radikaali maahanmuuton vastainen linja saavat todennäköisesti Tony Halmeen entisiä, älyllisesti heikosti varustettuja, huonosti koulutettuja sekä syrjäytyneitä rasistiäänestäjiä aktivoitumaan.

Pelkäämme tällä hetkellä eniten sitä, että Perussuomalaisten Helsingin ehdokaslistalle ilmaantuu jossain vaiheessa armeijan käynyt karismaattinen, vähemmän elitistinen, retorisesti nerokas oikeistopopulisti, joka saa nykyisen rusoposkisen sivaripellelahkon herkkäuskoiset ja psykologisesti tasapainottomat kannattajat taakseen. Agenttimme ovat huolissaan, koska tällaisesta ”katutaistelijaehdokkaasta” on jo ”piireissä” liikkunut huhuja. Toistaiseksi kyseinen kandidaatti ei kuulu Perussuomalaisiin, vaan erääseen toisella äärilaidalla olevaan puolueeseen, mutta erinäisiä tunnusteluja on kuulemma puolin ja toisin tehty. Tähtäimessä ovat ilmeisesti jo seuraavat eduskuntavaalit.

Mikäli tämä valovoimainen, julkisuudessakin esiintynyt ehdokas saadaan houkuteltua Perussuomalaisiin, hänen argumentaatiotaitonsa, laaja asiantuntemuksensa ja tieteellinen oppineisuutensa yhdistettynä kansanmiehen rehellisyyteen, suoraselkäisyyteen ja rempseään auktoriteetinvastustamiseen saattavat tehdä hänestä demokratiakehityksen kannalta todella vaarallisen ehdokkaan. Kyseinen ehdokas olisi monen eri kansankerrostuman mieleen ja saattaisi korjata Halmeen kaltaisen äänipotin.

Agenttiemme mukaan mainittu henkilö on ns. mustalla listalla sivaripelkurinatsien keskuudessa ja onpa hänen likvidoimistaankin kuulemma vakavissaan suunniteltu. Demokratian kannalta salamurha olisi tietenkin kauhistuttava vaihtoehto. Poliittinen väkivalta, avoin rasismi ja salamurhahankkeet ovat kuitenkin jo nyt arkipäivää suomalaisen puoluekannan äärioikealla, kansallistunkkaisella laidalla. Nouseva natsiliike olisi saatava Perussuomalaisissa aisoihin ennen kuin on liian myöhäistä.


Rehelliset natsit vastaan suomettajarotat

maaliskuu 7, 2008

Olemme tänään saaneet lukea uutisista, että muuan rehellinen isänmaallinen, jota hulluksikin on täysin aiheetta väitetty, on taas kerran poliisitutkinnan kohteena.

Tällainen on raivostuttavaa! Tampereella vaikuttava ystävämme, piiloagenttimme, on aivan perusteetta viranomaisten vainoama. Sen sijaan netissä inisevä homosivariruikuttajanatsilauma saa rauhassa kiusata rehellisiä suomalaisia veronmaksajia sekä häiritä normaalijärjellä varustettuja bloggaajia vesipäisellä spämmillään ja fascistisella häiriköinnillään.

Miten poliisien resurssit tulisi täsmällisemmin suunnata oikeasti yhteiskuntaamme degeneroivan rappionatsilahkon saattamiseksi veden ja leivän ääreen? Nyt rikollista toimintaa harjoittavat hörhöt saavat kulkea vapaalla jalalla sekä harrastaa netissä natsismista peräisin olevia rotuteorioita ja sosiaalidarvinismia. Nämä rikolliset natsipaskiaiset, jotka rappeuttavat kansan ja blogosfäärin roskatsuhnageeneillään ja surkealla suomentaidollaan, pitäisi niin pian kuin mahdollista saada pois kunnon kansalaisia häiritsemästä.

Kuitenkin poliisi keskittyy harmittoman, rehellisen isänmaanystävän ja karjalanpalauttajan kohtuuttomaan jahtaamiseen. Vainolainen on nyt virkavalta, jonka siis pitäisi harjoittaa toimintaansa Helsingin hienostokaupunginosien puistoissa, ampumaradoilla sekä Pakilan lähimaastossa, jossa erinäiset asehullut suomettajarotat rettelöivät ja haaveilevat toisinajattelijoiden sekä kunnon kansalaisten teurastamisesta.

Parodia on poliisille yhtä vaikea taiteenlaji kuin akateemisille natsirotille, suomettajapaskiaisille. Kansallistunkkaisuus velloo nettipropagandan muodossa blogosfäärissä ja sähköpostissa, mutta tämän saastan estämisen asemesta virkavalta ahdistelee kunnon miehiä, vilpittömiä maailmanparantajia. Loppu valheelle, rusoposkivääpelit ja –sivarit linnaan. Pthyhi.

Kysyn siis vielä uudestaan, miten poliisien resurssit tulisi täsmällisemmin suunnata oikeasti yhteiskuntaamme degeneroivan rappionatsilahkon saattamiseksi veden ja leivän ääreen. Sen paljastamme myöhemmin ensi viikolla.


Natsirottien idiotismi ei tunne rajoja

maaliskuu 7, 2008

Kollega käsittelee blogillaan osuvasti suomettarottien viheliästä idiotismia, joka on karmiva osoitus sisäsiittoisten natsitsuhnien älyllisestä vajavaisuudesta. Natsit yrittävät rajoittaa maahanmuuttoa sillä perusteella, että ”neekerit” rappeuttavat suomalaisen perimän ”alhaisella ÄO:lla” ja ”väkivaltaisuudellaan”. Kuten olemme useasti havainneet, natsit itse rappeuttavat suomalaista perimää, koska he ovat täydellisiä, vesipäisiä idiootteja ja äärimmäisen taipuvaisia rikoksiin sekä väkivaltaan.

Natsin mukaan rasistista roskaa saa ruiskia nimimerkin suojista, mutta rasistista roskaa ruiskivaa suomettajaidioottia ei saa suomia nimimerkin suojista. Tätä on suomettajaidiotismi, kansaamme lamauttava ja rappeuttava mielisairaus konkreettisimmillaan. Natsirottaa tyhmempää ja likaisempaa haittaeläintä on maapallolta mahdotonta löytää. 


Suomettaminen roskakirjallisuutena, iskelmänä

maaliskuu 5, 2008

Suomettamisen kauheus perustuu samaan ristiriitaan, jolla korviamme raastavat Mikko Alatalon (Kesk.) iskelmät. On kaksi ulottuvuutta, sodan ja rauhan maailma. Normaalioloissa sota ja rauha eivät kohtaa. Ne kohtaavat vain Leo Tolstoin romaanissa. Stephen King ja Tolkien ovat natsismiin ja logiikantajuun johtavaa roskaa. Pthyi.

Internet on luonut sodan ja rauhan ulottuvuudelle kosketuspinnan meidän maailmamme kanssa. Kukaan ei tiedä, kenet saa vastaansa ja milloin. Mikään ei ole sitä, miltä se näyttää. Surrealismin kauneus on sotaa ja rauhaa. Läsnäolon tuskassa yksinäinen ihminen hakee itseään. Mestarin sammalmätäsvarpaiden välissä ei metsähiisi laula eikä sihise. Nettirasistin laumasielu paisuu ja oma paska haisee hyvältä.

Onneton se tsuhna, joka isäänsä ja kansaansa vastaan kääntyy. Onneton se natsi, joka äitinsä maan murhaa. Suomettajuus on sairaus, synti, josta voi parantua. Kansallistunkkaisuus on munattomuutta, epätoivoa, typeryyttä, itkuvirsiä ja omahyväisyyttä. Vain totaalinen sota tekee miehiä. Rauha tappaa. Vaadimme Karjalan takaisin.

Punaviherfasisti on rasisti. Seppo Lehto, ryssänpunainen maaliskuu kutsuu ja möllöttää sinua.


Naurettava tarina propagandaministeristä

maaliskuu 5, 2008

Olipa kerran uikuttava, rääpälemäinen suomettajarotta, joka pitkän matkan harhailtuaan löysi tiensä erään kansallistunkkaisen lahkon sisäpiiriin. Natsiaate lämmitti märkäturkkia ja haittaeläin sai uusia tovereita. Uusia esikuvia, idoleita. Syöpäläisen ei enää tarvinnut inistä yksin. Olo oli kuin Sakris Kukkelmanilla. Tai sitten ei. Mutta se on jo toinen juttu.

Rotta siis löysi kodin ja koti rotan. Arka, yksinäinen taivaanrannanmaalariloinen kääntyi rempseästi natsiksi ja ryhtyi riemuissaan kirjoittamaan uudesta uskostaan. Tshuna-aate riutuneessa rinnassa palaen, suomettajapaska yleni nopeasti arvossa ja päätyi lahkon propagandaministeriksi. Lukeneelle, maailmaa nähneelle miehelle virka lankesi kuin itsestään.

Propagandaministerin tehtäviin kuuluu painostaa ja taivutella blogien pitäjät ja foorumimoderaattorit siivoamaan sivuiltaan pois sellainen materiaali, joka antaa todellisen kuvan suomettajarottalahkosta. Tämä onnistuu helposti, koska tshunamme osaa valehdella ja manipuloida ilman tunnonvaivoja. Tällainen psykopatologinen moraalittomuus ja Suomen rikoslain avoin halveksiminen on kansallistunkkaisuuden läpeensä syövyttämille rotille tyypillistä. He kokevat olevansa lain yläpuolella, herrakansaa, valaistunutta eliittiä. Niin myös propagandaministeri, vaikka hän sen itseltään kieltää.

Samoin lupsakka natsipaskiaisemme kieltää sensuurihenkisyyden ja toisinajattelijoiden vihaamisen, jotka kaikkitietävän kertojan silmissä kuitenkin ovat hänen liikkeelle paneva voimansa. Niitä propagandaministeri jokapäiväisessä toiminnassaan ilmentää.  Propagandaministeri tuntee sheriffit ja muut, puoluejohtoa myöten, joten kun natsitoveri joutuu pulaan, häntä ei jätetä. Jos suomettajalahkosta kerrotaan totuus, se sensuroidaan. Laki ei koske suomettajarottia, he ovat maallisen vallan yläpuolella. Korkea Totuus eli natsismi on tärkeämpi kuin alhaisomoraali, rahvaan henki ja valtiovalta. Niin perussuomalaisia kuin ollaankin, sen verran sentään täytyy hajurakoa pitää tuulipukukansaan. Puoluejohtoa myöten.

Vainoharhainen natsitsuhna luulee, että ihmiset vihaavat ja inhoavat häntä. Tämän tunteen hän projisoi poliittisiin antagonisteihinsa, niihin, joiden joukossa hän ennen oli kuin kotonaan. Uusi aate on ylevämpi, kauniimpi ja julmempi, naisetkin vaaleampia ja pönäkämpiä, joten propagandaministerin sietääkin halveksua entistä minäänsä.  Vielä voimakkaammin suomettajapaska vihaa mustia ja muslimeja, hehän lokaavat kauhistuttavalla monikulttuurillaan Kansan kiiltokuvan, päiväunen ja Elämän Tarkoituksen. Propagandaministeri kun ei yksin ole mitään, vain samalla tavoin ajattelemattomassa Kansankokonaisuudessa hän on jotain. Mutta mitä? Laumaeläin rotta, hyvin sosiaalinen ja lapsirakas. Elleivät lapset satu olemaan afrikkalaisia taikka muslimeja. Kaikki loogiset reitit johtavat yhteen pisteeseen, yksipuoluejärjestelmään.

Propagandaministerin epäjumala, Suurvisiiri, loogisen ajattelun Mestari, arvostaa lojaalia, joskin yksinkertaista ja herkkäuskoista alhaisorotta-apulaistaan hyvin korkealle. Visiirikin tarvitsee esitaistelijan, sähköpostin salat tuntevan ammattiruikuttajan. Miestä ei suomettajapropagandarottasota kaipaa, vaan pillittäjää. Ja värvääjää. Katkeroituneet punaviherpiipertäjät lankeavatkin usein natsipillipiiparien soittoon ja niin lauma saa taas uusia jäseniä. Alhainen älykkyysosamäärä ja moraalittomuus katsotaan suomettajapiireissä takeeksi uskollisuudesta ja uhrautuvuudesta.  Eri tavalla ajatteleminen, ylipäätään ajatteleminen, on rikos epäinhimillisyyttä vastaan.

Aatteen sokaisemana myös propagandaministeri tekee hörhönlailla hommia väärien, logiikantajussaan normaalikansalaisten yläpuolella leijuvien natsiprofeettojen puolesta. Näin toimii aito, alkuperäinen IDIOOTTI. Hyödyllisesti, haittaeläimenä kunnon kansalaisille.

Kokoomuslaisen perheenäidin näkökulmasta näinkin surkealla tarinalla on opetus. Propagandaministerin tulisi kyetä muuttamaan tavallisten, demokratiaan ja ihmisarvoon uskovien suomalaisten kuva natseista. Se on kuitenkin mahdotonta.

Eivät ihmiset vihaa nationalisteja. He pelkäävät nationalisteja. He eivät pelkää nationalisteja siksi, että nationalismi on ”poliittisesti epäkorrektia”, vaan siksi, että nationalistit ovat vaateliaita ja aggressiivisia, harrastavat aseita, spämmäävät nettifoorumeita umpeen, haaveilevat toista mieltä olevien ja toisen väristen ja uskoisten surmaamisesta, soimaavat kansalaisten enemmistön äänillä valittua hallitusta ”kansaa vihaavaksi monikulttuurihallitukseksi” ja uhkaavat sisällissodalla. Ihmisten kokemukset nationalisteista ja nationalismista ovat kielteisiä.

Mikäli tähän ei tule muutosta, propagandaministeri on tuomittu jäämään samoin ajattelemattomassa toveripiirissä ruikuttavaksi, valheita ja tautilimaa levittäväksi natsirotanrääpäleeksi. Pthyi.

Eli mikä on tämän naurettavan tarinan opetus? Kerromme sen ensi viikolla.


Vääpeli Körmy-Jukka uhoaa

maaliskuu 5, 2008

Veikeä vääpelivelikultamme Jukka A uhoaa Kansankokonaisuus-blogillaan:

“Ps. Laitoin erään uhkailu-blogin pdf-muodossa talteen. Hankin myös kolme todistajaa jotka ovat valmiit todistamaan pdf-muodon autenttisuuden eilisen postauksen osalta. Kiitos teille!”

Kolme todistajaa? Hui. On harmillista, ettei Jukka A täsmennä, mitä uhkailublogia hän tarkoittaa. Tuskin hän tarkoittaa omaansa, jolla hän on esittänyt seuraavaa:

“Mutta se, että jotkin mätäpaiseet käyttävät kaiken aikansa toisten tunteitten ja kansallisten arvojen loukkaamiseen on todella vastenmielistä. “Pieni poika sisälläni” toivoisi sydämestään, että tämä ristiriita suomalaisuuden mädättäjien kanssa voitaisiin ratkaista viimeistä piirtoa myöten vuoden 1918 tapaan. Kivääri kädessä.”

“Todettakoon kuitenkin, että tämä kaunis haave täytyy jättää toteuttamatta.”

Kaunis haave? Ihmisten brutaali teurastaminen voi olla kaunis haave vain väkivaltaisen totalitaristinatsin mielestä. Vai tarkoittaako Jukka A kenties Mestarinsa suoraa väkivaltauhkailua?

“Sanon aivan suoraan, että jos maahanmuuttajajengi raiskaa Rosa Meriläisen, minä olen tapauksesta yksinomaan iloinen. Olen valmis sanomaan tämän suoraan aivan koska, missä ja kenelle tahansa. Pystyn myös perustelemaan sen:

- Se on moraalisesti oikein, koska Meriläisen kaltaiset ihmiset ovat syyllisiä siihen, että noita tyyppejä tulee Suomeen.

- Se vähentää raiskaajien Suomessa oloon syyttömien naisten tilastollista todennäköisyyttä tulla raiskatuksi.

- Se on opettavaista.”

”Pelottavaa on vain se, että poliisi ei vallitsevassa mediailmapiirissä voi ampua luotia päähän kiviä nakkelevalle ihmissaastalle. Itse vasemmistohuligaanihan on vain liikaa amerikkalaisia elokuvia nähnyt hyytelötytinä, joka kaatuu puhaltamalla.”

”Mitä kala tekee? Ui. Miten kalan uiminen lopetetaan? Pannaan kala päiviltä. Mitä vasemmistohuligaani tekee? Heittää kiviä. Miten vasemmistohuligaanin kivenheitto lopetetaan?”

”Aseet näyttävät mageilta; niissä on erittäin hienoa, mieltä hivelevää mekaniikkaa; niistä kuuluu tyydyttäviä naksahduksia ja lonksahduksia; öljy, metalli ja öljytty metalli tuoksuvat hyvälle; palava ruuti tuoksuu hyvälle; aseen potkaisu tuntuu hyvältä.”

”On mukavaa, että ampuessaan kehittyy paremmaksi ampujaksi, mutta tämä ei ole minulle mitenkään ensiarvoista harrastuksessani. Pääasialliset kiksit irtoavat itse toiminnasta ja sen oheistoiminnoista.”

”Tehtaanpuiston homon kanssa mietin hetken, että jospa hakisin yläkerrasta pyssyn ja ampuisin päähän. Olisiko sitä seuraava hekuma niin suuri, että se ylittäisi vankilareissusta seuraavan harmituksen? Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino.”

”Ikävä kyllä siistien ratkaisujen aika on ohi. Monikulttuuriutopian ansiosta huono kehitys on jo siinä pisteessä, että konflikti (joka tulee yhtä varmasti kuin huomisaamu) ei tule syttymään Välimerellä vaan Euroopan sydämessä.”

Tuskin Jukka A Mestariaan on käräjille haastamassa. Jukka A:n kannattaa muistaa pontevan natsiuhonsa keskellä, että myös perheenäidit osaavat tallentaa sivujen sisältöjä, useassa eri formaatissa. Sellaisia, joissa on ihan oikeita uhkauksia ja kiihotusta kansanryhmää vastaan. Kaikki, aivan kaikki, on tallessa.


Totaalista sotaa ja surrealismia

maaliskuu 4, 2008

Eräs tunnettu rehellinen ja vilpitön isänmaanpuolustaja on äskettäin lausunut hyvinkin viisaita sanoja:

”Eikö Mestarikin aikoinaan todennut, että eläinten kanssa soditaan eläinten säännöillä.”

Näin puhuu Mies isolla M:llä, aito sotilas ja taistelija. Tässä on kiteytetty sodan ja rakkauden säännöt. Niitä ei ole.

Vastaava, asepalveluksen suorittanut rehti, taistelussa karaistunut isänmaallinen löytyy Turusta. Kyseessä on tuima, tumma ja tulinen Mies, jälleen isolla M:llä. Sen näkee silmistä – ja parrasta.

Kaukana, ah niin kaukana, näistä isänmaan puolesta päivittäin sotivista sankariagenteistamme ovat oikeita miesten töitä vieroksuvat rusoposkisivarit. Perussuomalaiset ovat sankareissamme menettäneet arvokkaimman ehdokasaineksen ja joutuvat tyytymään entisiin punaviherpiipertäjiin, jotka netissä leikkivät natsia. Pthyi.

Kaikesta huomaa, ettei ”ison herran” joukoissa ryhti ja kuri riitä. Naisena olen vahvasti sitä mieltä, että Mies seisoo sanojensa takana ja menee niiden puolesta vaikka vankilaan. Mestarin joukoissa vedetään sanoja takaisin, valehdellaan ja sensuroidaan. Jopa naisena minulla on enemmän munaa kuin näillä pelkurinatseilla yhteensä.

Vaikka piiloagenttimme niin luulee, näiltä sivuilta ei katoa mitään, mikäli se minusta riippuu. En tunne käsitettä ’itsesensuuri’. Olen armeijan käynyt perheenäiti ja osaan sotimisen jalon taidon. Vain sensuurihenkinen, kunniankipeä, turvallisen suljetussa toveripiirissä ruikuttava nettinatsirääpälepaska voi saada nämä postaukset pois verkosta. Tai natsivaltuutettu, mikäli virka joskus perustetaan.

Oikeastaan en ole vielä edes aloittanut, vasta vähän verrytellyt. Tulisipa oikein kunnon talvipakkaset, että saisi paksua parrua pesään, perille asti. Lämpöä kupeisiin, nääs. Siis Tosimiehiltä, joita tunnetusti löytyy ainakin yksi kappale Tampereelta ja yksi Turusta. Molemmat ovat politiikassa mukana, asevelvollisuuden suorittaneita, kumpikaan ei vennamolaisia nähnytkään. Toisin sanoen Miehiä isolla M:llä, Miehiä minun makuuni.

Pojat älkööt vaivautuko, mutta Miehet, tiedätte keneen ottaa yhteyttä. VAASAN VERI EI VAPISE!


Eugeeninen johtopäätös

maaliskuu 4, 2008

Vekkuli natsivääpelimme Jukka A on jälleen puuhastellut rakkaimman aiheensa rotuhygienian parissa. Eilen hän kirjoitti rasistisella Kansankokonaisuus-blogillaan näin:

“Kaikki tutkimukset osoittavat että yksilön laatu (äo ja lainkuuliaisuus) on suurelta osin periytyviä. Ihmisrodut eroavat varsin voimakkaasti näitten ominaisuuksien osalta.” (Jukka A, 3.3.2008).

Toisaalta Jukka on aiheeseen liittyen todennut:

“Kun sanoin että en ole sanonut rotupuhtaudesta mitään, sanoin vain etten ole sanonut siitä mitään.” (Jukka A, 11.2.2008) 

Hmm… Jos siis yksilön laatua mitataan älykkyysosamäärällä ja lainkuuliaisuudella, mitä meidän pitäisi arvella Jukan ja hänen aatetovereidensa älykkyydestä ja lainkuuliaisuudesta? Sopiiko valehtelu moraalisuuteen ja lainkuuliaisuuteen?

Koska Jukka A on suorastaan pöyristyttävän typerä ja impulsiivinen pelkurivalehtelija ja syyllistyy jatkuvasti väkivaltafantisoinnin ohella rasistiseen kiihotukseen, miten hänen pitäisi suhtautua itseensä omien oppiensa pohjalta?

Laajemmin, koska suomettajat ovat toistuvasti halveksineet Suomen rikoslakia ja syyllistyneet aivan käsittämättömään typeryyteen ja moraalittomuuteen (Jukan mukaan ÄO korreloi positiivisesti moraalisuuden ja lainkuuliaisuuden kanssa), miten heidän tulisi toimia asiassa omien periaatteidensa pohjalta?

Mikä on Jukka A:n eugeeninen johtopäätös suunnattomasta typeryydestään ja rikollisista taipumuksistaan?  

Riittääkö logiikantaju tekemään oikean ratkaisun?