Kansallistunkkainen sankariteko

toukokuu 12, 2008

Eräs suomettaja on jälleen toiminut sankarillisesti maamme vaaranalaisen rotupuhtauden suojelemiseksi. Hän päätti käytännössä osoittaa, ettei kansoja saa sekoittaa luonnottomalla tavalla. Syöpäkasvain pitää leikata irti.

Joensuussa on pitkä perinne mutiasten ja rättipäiden vihaamisessa. Kansallismielisten katujoukkojen rohkea nuorukaisjäsen toimi juuri kuten Suomen Sisussa ja Eirassa toivotaan. Hän on pyrkinyt myös raiskaamaan naisia, aivan kuten erityisesti vihreitä naisia vihaavat pääsuomettajat haaveilevat tekevänsä.

Natsit tarvitsevat myös suoraan toimintaan kykeneväisiä lahtareita, ei pelkkiä paskanjauhajia taikka tyhjänuhoajia.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200805127641491_uu.shtml

Mies iski ohikulkijaa puukolla kasvoihin

12.5.2008 14:42

Sivulliset pelastivat uhrin hengen.

24-vuotias mies kävi miehen kimppuun Joensuun keskustassa. Hyökkääjä ja uhri eivät tunteneet entuudestaan toisiaan.

Aluksi nuorukainen löi uhria puukolla kasvoihin. Tuossa vaiheessa hyökkäyksen kohteeksi joutunut 43- vuotias ulkomaalaistaustainen mies lähti pakenemaan henkensä hädässä.

Puukkomies ryntäsi uhrin perään ja onnistui lyömään miestä takaapäin selkään lukuisia kertoja.

Lyhyehkön takaa-ajon jälkeen riehuja sai kaadettua uhrinsa maahan.

Puolustuskyvyttömän miehen silmitön hakkaaminen jatkui edelleen teräaseella ja nyrkein. Uhrin hengen pelasti ainoastaan sivullisten väliintulo.

Teho-osastolle kiidätetyn miehen kehosta löytyi noin kolmekymmentä pistohaavaa. Uhri sai vaikeita vammoja muun muassa sisäelimiin.

Kihlakunnansyyttäjä Terhi Heinonen vaati eilen Joensuun käräjäoikeudessa syytetylle tuomiota tapon yrityksestä. Myös oikeuden mielestä 24-vuotias mies syyllistyi tapon yritykseen. Hänelle langetettiin teosta kuuden ja puolen vuoden ehdoton vankeustuomio.

Tuomittu passitettiin välittömästi vankilaan kärsimään rangaistusta.

Oikeudessa mies ei suostunut sanomaan sanaakaan.

24-vuotiaalla on entuudestaan väkivaltainen tausta. Mies on tuomittu useita kertoja muun muassa pahoinpitelyistä. Jokin aika sitten hänet tuomittiin myös sukupuoliyhteyteen pakottamisesta.

 


Huippuosaamista

toukokuu 8, 2008

Miten Sepistä tuli äkkiä salonkikelpoinen sivarinatsien keskuudessa? Siihen riitti tietenkin vain se, että mainittu rehellinen isänmaanpuollustaja joutui oikeuden eteen vastaamaan tietyistä kansallismielisiä arvoja edistävistä blogeista. Natseille tämä tarkoittaa, että ”suomalaisuus on rikos”, jolloin asia muuttuu ihailtavaksi. Kaikkea saa ja pitää pilkata ja tämmöiseen Suomessa on totta kai oltava oikeus! Niinpä! Pitää puollustaa suomalaisuutta vaikka se nyt vaan on semmoista suomettajasuomalaisuutta. Herrakansojen – viikinkien ja slaavien nääs – suuntaan kumartavaa tshunamentaliteettia. Pthyi.

Samaan aikaan hiirimattoäläbäwäbälälämogulimme tähtää epätoivoisesti korkealle, suoraan huippuosaajien kastiin. Vaadittiin iso kasa yhteiskunnan varoja slavofiilin opettamiseksi akateemiseksi ryssämieliseksi rihkamakauppiaaksi eikä tämä Mestaria taikka hänen perskärpäsparveaan tunnu juuri kismittävän. Meitä se kumminkin kismittää, koska olemme rehellistä työtä tekeviä ihmisiä, keskiluokkaisia veronmaksajia.

Kun Sepin maine on nyt mennyt ja hän kelpaa jopa sivarinatsien sympatian kohteeksi, voimme ainoastaan valitella asioiden saamaa käännettä. Körmy-Jukkakin lopetti bloggailun ihan väärään aikaan, kun nyt juuri aatteen marttyyreille on näköjään erityisen kova kysyntä. Yleisnatsia kaivataan, nettipropagandan ja hiirimattokaupan mogulia. Jukka voisi varsin helpolla yhdistää Sepin ja Mestarin liikeideat ja alkaa valmistaa natsitoimintansa rahoittamiseksi vaikka Muhammad-porsas-hiirimattoja taikka kirvesuhohiirimattoja. Kyllä niitä rasistitsuhnapiireissä ostettaisiin ihan tasan varmasti enemmän kuin Mestarin typeriä ryssämarkkamattoja.

Jukka, sinähän uhosit jatkavasi kämmynistitoimintaa muussa muodossa. Ryhdy nyt hyvä mies huippuosaajaksi, hiirimattosheikkialiquassimiksi! Pääset Perussuomalaisten listoilta valtuustoon, eduskuntaan ja historiaan, jonne hinku on suomettajanollilla tunnetusti kova. Niin kova, että kaikenlainen apartheidtoiminta on itsestään selvä valinta. Muslimit ja neekerit leirille ilman kansalaisoikeuksia, geenit pitää olla tsuhnan kymmenenteen polveen ennen suomallaisuuden myöntöä. Huippuosaamista kerrassaan.

Siinä on kansallistunkkaisen koulutusputken luonteva päätepiste. Tämmöiseen sontaan meidän verovarojemme sitten haaskataan. Pthyi.


Wanna-be-valkyyriat, rasistinen rotuneuroottisuus ja suvaitsevaisuus

huhtikuu 30, 2008

Naisena ja luontorakkaana perheenäitinä minua kiinnostaa luonnollisesti naisen itsetunto. Erityisesti minua kiinnostaa suomettajarottanaisten huono kämmynisti-itsetunto. Olemme aiemmin tähdentäneet natsien alemmuudentunnosta nousevaa itsekorostustarvetta ja piilohomoutta. Tämä näkyy erityisen selkeästi isänmaata puollustamaan heittäytyneiden wanna-be-kultturistivalkyyrioiden kohdalla, jotka hakeutuvat ohutveristen, rotuliberaalien sivari-impotenttien perään tosimiesten sijasta.

Kukapa mitätön kämmärisihteerikkö ei arkisen aherruksensa lomassa haaveilisi mahtavista viikinkiuroista ja heidän arjalaisesta siitoskyvystään, kun lähipiirissä on vain herkästi punastuvia, kuolonkalpeita, langanlaihoja isänmaanpettureita sekä käpykaartilaisia nettinatseja. Kukapa mitätön sihteerikkö ei haaveilisi olevansa uljas valkyyria, valkoisen rodun ylipapitar, istuessaan William K:ssa yliopistolla, sairauseläkkeellä ja työttömyyskortistossa näivettyneiden hinttisinttien seurassa.

Maatiaistanttararotumme edustajiin lukeutuva suomettajarottanainen on hiljattain Mestarin avohoito-osastolla pohtinut rotuneuroottista suhdettaan suvaitsevaisuuteen. Valkyyriaksi ja geneettiseksi katajaiskantaemoksi halajava rempseä tsuhnattaremme  ei tietysti inhimillisestä kohteliaisuudesta ja hyvistä tavoista perusta tuon taivaallista, vaan sanoo ihan suoraan, että jos suvaitsevaisuus merkitsee neekerien ja muslimien suvaitsemista, ei suomalaisten tule ryhtyä suvaitsevaisiksi eikä Suomen pidä muuttua aidosti suvaitsevaisuuteen pyrkiväksi yhteiskunnaksi.

Tässä römeä sekä tomera natsitantta ilmaisee taas kerran Mestarin tukijoukkojen onton, keuhkotaudin lyömän rintaäänen. Kansallistunkkaisten rasistiämmien on turha leikkiä sivistynyttä kunnon kansalaista ja isänmaan ylimyspuollustajavalkyyriaa, kun heidän vauhkoilta riveiltään voi suoraan lukea, että he ovat pelkkiä suvaitsemattomia kansankiihottajia. Juuri niin kuin palvomansa akateemiset työtävieroksuvat slavofiilisivarit, rotualemmuushysteriasta kärsivät luontorakkaat perheenisät, yhteiskunnan tukia kuppaavat ikuiset rotuteoreetikko-opiskelijat sekä pitkäaikaistyöttömät, kusiaivoiset nettinatsit.

Kun sivarinatsien ortodoksikristilliseen ryssänihailuun yhdistyy aikaisemmin hahmottelemamme isänmaallista luterilaisuutta halventava hurrinperseennuoleminen ja viikinkihaaveilu, emme voi välttyä näkemästä, mistä natsiämmän itsetunto on tehty. Hyvin verettömistä aineksista koostuu arjalaisen wanna-be-valkyyrian pako arjesta, omasta mitäänsanomattomuudesta, eikä siinä diskussioanalyysi taikka feministien herjaaminen auta. Suvaitsevainen tulee vain ihmisestä, joka suvaitsee itseään. Natsiwanna-be-kultturistivalkyyria ei suvaitse edes sitä, että hän on tsuhnageeneillä varustettu alhaisen älykkyysosamäärän omaava rotuneuroottisliberaali metsäläistanttara. Siinäpä meillä isänmaan puollustajia kerrakseen. Muuttaisivat saatana Moskovaan taikka Ahvenmaalle. Tai Bayreuthiin.


Natsiterroristit ovat nyt ”kultturisteja”

huhtikuu 22, 2008

Olemme aikaisemmin kirjoittaneet rotuliberaaleista kämmäreistä, joihin nyt on liittynyt myös eräs telkkarista ja juorulehdistä tuttu puoluetoverini. Ystäväni hän ei ole, eikä hänestä sellaista tule. Wagnerin kamu hänen edelleen sopii olla, kunnon valkyyrian. Rasismi on hänen mielestään makuasia. Tämä on kai nyt sitten sitä natsien rakastamaa poliittista epäkorrektiutta. Joko tämä vaalea puoluetoverini on liittynyt Suomen Sisuun ja ryhtynyt harrastamaan pistooliammuntaa? En tiedä, enkä haluakaan tietää.

Kämmärinatsi on valmis puollustamaan isänmaataan kivääri taikka pistooli kädessä, vuoden 1918 tapaan. Kansallistunkkainen slavofiili ajattelee, että hänellä on yksityisomistus ”kulttuuriksi” käsittämäänsä asiaan. Tämä kuullostaa varmastikin Jukka Aak.lamaiselta, mutta Jukka nyt vaan on tämmöinen kulttuurinpuollustaja ihan pahimmasta päästä. Sen olemme tällä blogilla jo useaan otteeseen havainnollistaneet. Ei siitä ole epäselvyyttä. Natsiterroristit ja suomettajapaskat kutsuvat nyt itseään ”kultturisteiksi”. Tämmöinen on varmasti juuri semmoinen, joka suostuu panemaan geenit sekaisin vain Berliinin pohjoispuolella asuvien arjalaisten kanssa. Kulttuuriahan se rasismi ja natsismi on, totta Mooses. Sitä kelpaa puollustaa, ettei neekeri, mokkamuna tai musulmaani sitä rikastuttamisellaan tuhoa. On se hyvä, että kulttuurimme on turvallisissa, taikinanvaaleissa tsuhnakäsissä.

Kuluvana viikkona minua on hävettänyt olla suomalainen ja kokoomuslainen. Minua ihan oikeasti risoo tämmöinen ”kulttuurin” puollustaminen. Kun puolue on täynnä selkäänpuukottajia, sovinisteja ja rasisteja, sitä ei kohta mikään erota rotupuhtautta harrastavista sosiaalibiologeista suomettajarottakämmynistien pääorganisaatiossa. Vaikka maailmankuuluisa marksilainen geneetikko Rikchard Lewontin on useasti todistanut että ihmisrotuja ei ole, rotuliberaalit natsikultturistitsuhnat ovat koko elämänsä semmoisten natsien keksimien sosiaalikonstruktioiden ympärille pystyttäneet.

En minäkään antaisi toosaa Berlusconin pojalle, mutta ei sillä rodun kanssa ole mitään tekemistä. Mieheni on vielä etelämpää, todellinen mies nääs. Berlusconin poika on minulle LIIAN arjalainen, isän elkeetkin on semmoisia, että paskalta hänenkin puheensa aidon isänmaallisen rouvan korvaan kuullostaa. Jukka, Mestari ja muut kiihottajarotat ovat juuri samanlaisia. Mutta eivät meidän esi-isät mitään helvetin viikinkejä ja valkyyrioita olleet. Metsäläisiä, sisäsiittoisia tsuhnia he olivat. Varjele nyt herran tähden tämmöistä rotua!


Kaksoiselämää

huhtikuu 11, 2008

Olemme jo aikaisemmin viitanneet Mestarin eduskuntavaalikampanjan kaiken paljastavaan tukijalistaan, joka on ollut tiimillemme korvaamaton apu nettirasistinimimerkkien oikeiden henkilöllisyyksien selvittämisessä ja eräiden epäilystemme varmistamisessa. Tukijalistan avulla olemme selvittäneet usean keskeisen nettirasistin ja piilorotuhörhön identiteetin. Eräät ulospäin maltillisena esiintyvät rotufanaatikot taikka niin sanotut rotuliberaalit kirjoittelevat ”tieteellisiä” älykkyysosamäärähorinoitaan erilaisille tiedeblogeille, mutta kiinni jäätyään vaikenevat ja vetäytyvät entistä syvemmälle natsikulisseihin. Turhaan, me tiedämme, kuka kukin on. Me tiedämme jokaisesta aivan kaiken. 

Työ on tehty jo aikoja sitten, soluttautujien, vasikoiden ja pikkutarkan jälkien seuraamisen avulla, ja materiaali on toimitettu viranomaisille sekä ihmisoikeusjärjestöille. Mestarin tukijalista on hyvässä tallessa ja sen vanhempi versio julkisesti nähtävillä. Työnantajalla on toki oikeus tietää, millaista roskaväkeä palkkaa, jos palkkaa. Äänestäjällä on oikeus ja velvollisuus tietää, ketä äänestää, jos äänestää. Lopullisen version tukijalistasta ja sensuroituja kirjoituksia oikeilla nimillä varustettuna julkaisemme kunnallisvaalien alla. Odotamme tietenkin mielenkiinnolla Mestarin uutta tukijalistaa, mikäli natsit sellaisen enää uskaltavat julkaista. Tuskin uskaltavat.

Vainoharhaisille ja pelokkaille suomettajasivarirotille täytyy kertoa tässä vielä erikseen se, että kerran netissä ollut kannattajalista on julkista tietoa ja kaiken olennaisen Mestarin touhuista kertoo listan disclaimer:

”Toivottavaa olisi, että allekirjoituksessa olisi vähintään nimi ja arvo/ammatti, mahdollisesti myös ikä. Mainitse myös selkeästi, että tietosi saa julkaista. Listalta pääsee pois koska hyvänsä mistä hyvänsä syystä tai ilman syytä.”

Todella mielenkiintoista. Entä tämä?

”Lista on suojattu hakuroboteilta (esim. Google).”

Kollegamme Johannes Nälkäkorpi on esittänyt asiasta seuraavat naulankantaan napsahtavat huomiot:

”Merkillistä kyllä lista oli suojattu hakukoneilta. Nämä kämmynistit ovat hassua väkeä: mennään ehdokkaaksi sellaisen puolueen listoille, jota halveksitaan, ja tuetaan pidettyä ehdokasta, mutta ei haluta tukijalistaa hakukoneen nähtäville, vaikka se pannaankin kaikkien luettaville sivuille. Täällä Nälkäkorpelassa se joka tapauksessa on myös Googlella haettavissa.”

Mitään rikollista tiimimme ei siis ole tehnyt, joten natsipaskojen on aivan turha uikuttaa, vaahdota ja uhkailla poliisilla. Ainoa hämäräperäinen taho, jonka tekemisistä poliisi on kiinnostunut, on Mestari SS-perskärpäspataljoonineen. Pelkurimainen rotuhössöttäjäfanaatikko Jukka Aak..akin on viime aikoina kovasti pintapuolisesti siivoillut rasistista Kansankokonaisuus-blogiaan ja yrittää entistä enemmän leikkiä ”tieteellistä”. Turhaan. Itsesensuuri on liian myöhäistä, kaikki on tallessa ja iltapäivä- sekä rikoslehdistä luettavissa kun oikea aika koittaa.

Suomettajarottien salakähmäisistä touhuista kertoo riittävästi se, että kaikki ylinatsin sensuurihenkiset pääkannattajapaskahousut kirjoittavat nimimerkeillä ja vain viime eduskuntavaalien aikaan, harhaisessa voitonvarmuudessaan, he uskaltautuivat hetkeksi ulos turvallisen nettikuplansa sisältä. Samaan aikaan he avoimesti halveksivat sekä solvaavat Perussuomalaisia ja ovat kumminkin puolueen jäseniä. Kaksoisloiselämää, nääs.

Mestarikin haluaisi kovasti Kokoomuksen listoille, mutta tiedostaa, ettei yksikään ”järkevä” puolue huoli vaahtoturpaista slavofiilinatsia ehdokkaaksi. Miksi helvetissä? No siksi! Vain kansallissosialismiin myötämielisesti suhtautuvat Perussuomalaisten Hesan kopla sekä espoolais-pohjanmaalaisvetoinen nuorisojärjestö SS elikkä Suomen Sisu näitä viheliäisiä, asehulluja nettinarkkarirasisteja riveihinsä huolivat. Suomen Sisun foorumillakin vain harva rotuamme entisestään rappeuttava natsitsuhnaimbesilli uskaltaa kirjoittaa omalla nimellään.

Mestarillakin on vallanhimo niin sivarin selkäruodossa, että valtuustoon on päästävä keinolla millä hyvänsä. Vaikka sitten ”järjettömien” Perussuomalaisten halveksutuista riveistä käsin. Tietysti sitoutumattomana, vastoin aatetovereiden sosiobiologista yhteisöllisyyshapatusta. Saatana, että ovat typeriä nämä rusoposkiset nettinatsisivarit. Jokainen todistaa omia oppejaan vastaan joka Herran päivä. Aa..lan Jukkakin perkele puhuu kristillisyydestä ja moraalista, vaikka itse ensimmäisenä on kivääriä esiin kaivamassa sekä rakkaita rotu- ja suomalaistovereitaan lahtaamassa. Punikki tai viherpiipittäjä ei nääs ole Jukan mielestä oikea suomalainen. Jumalauta, siinä meillä oikea moraalinen yhteisöihminen, kansan ja geenien yhtenäisyyden vaalija. Pthyi.

Vaan onko aiemmin raavaasti ja rempsakasti vennamolainen Soinin Timpekin nyt sisulaisen nuorison ja keski-ikäisten punaposkiromantikoiden propagandapainostuksen myötä kääntymässä avoimesti äärioikeistolaisen katujärjestönsä kannalle, kun äskettäin tunnusti kannattavansa Natoa? Aikaisemmin jo Mestari osoitti Nato-kysymyksessä olevansa puolueen kanssa eri kannalla. Pthyi, Nato-jäsenyys oli MEIDÄN puolueen idea! Niin kauan kuin minä olen Kokoomuksessa, ei kansallistunkkaisilla slavofiilinarkkarinatseilla Nato-ideavarkauksineen ole puolueeseen mitään asiaa. Turha Perussuomalaisten raggarien on meidän apajille tunkea, natseja emme ole emmekä natseiksi tule. Natoon ei rasisteja eikä natseja huolita, kysykää vaikka Condi Ricelta.

Me aidosti isänmaalliset sekä demokraattiset konservatiivitavikset emme tarvitse kaksoiselämää salakähmäisten vallankumous-, kiihotus- ja huumekauppatouhujemme kätkemiseksi. Me tarvitsemme nimimerkkiä ainoastaan henkiriepumme turvaamiseksi näiltä verenhimoisilta, kivääriä heiluttavilta sekä pistoolilla känni- ja huumepäissään räiskiviltä Pekka Eric Auvisen SS-slavofiiliaatetovereilta.


Rotuliberaalipuolue perusteilla

huhtikuu 10, 2008

Mihin joutuisimmekaan ilman Seppo Lehtoa! ”Sepi” on aito isänmaallinen, toisin kuin netissä aamusta aamuun meuhkaava nettinatsipässilahko. Tarkastelemme seuraavassa erittäin todennäköistä tulevaisuudenvisiota, Sepiltä saamiemme tiedonjyvästen pohjalta, jossa sivarisuomettajat päättävät järjestäytyä puolueeksi. Havaitsemme pelottavan ajankohtaisesta ja totuutta hipovasta ajatuskokeestamme heti, miten kansallistunkkaiset rotat muistuttavat läheisesti erästä toista perusteilla olevaa puoluetta. Emme tässä kerro puolueen nimeä, koska kaikki arvaavat sen kuitenkin. Mestari on siitä painavan sanansa sanonut, Astrid Thorsin ohella.

Puolueen nimeksi Mestari, itseoikeutettu puoluejohtaja, valitsee Rotuliberaalit. Termin määrittely on erittäin hankalaa, mutta erään kiihottajarotan rikosoikeudellisesti rasistiseksi todettu nettivuodatus antaa määrittelylle suuntaviivat. Rotuliberaali on tiivistettynä ihminen, joka sanoo neekeriä neekeriksi, väkivaltaiseksi ja tyhmäksi. Rotuliberaali sanoo myös suoraan, että neekerit saadaan kuriin vain poliisivoimin taikka Ku Klux Klan –tyyppisin järjestelyin. Mestari on kaikkien määritelmien mukaan rotuliberaalien rotuliberaali. Sama periaate musulmaaneille. Rotuliberalismi on rasismin ohella katkeraa muslimivihaa. Samoin rotuliberaali fantisoi avoimesti vihreiden feministien, erityisesti Rosa Meriläisen raiskatuksi joutumisesta. Mestari toivoo raiskaajien olevan maahanmuuttajia, musulmaaneja tai neekereitä. Rotuliberaali.

Määritelmä pätee myös puolueen varapuheenjohtajaan, Jukka Aak..aan, hyvin tuntemaamme sosiobiologiaa, rotuteorioita ja älykkyysosamäärähömpötystä harrastavaan luontoihmisperheenisään Pakilasta. Vaikka Jukka sanoo Kansankokonaisuus-blogillaan olevansa konservatiivi, oikeasti hän on kumminkin rotuliberaali. Jukka on sensuroimallaan Rotu-blogilla aiemmin sekä vieläkin verkosta löytyvällä Kansankokonaisuus-blogilla useastikin osoittanut olevansa tuomitun kiihottajarotan linjoilla ja rottarääpäle on tästä avoimesti vääpeli Körmy-Jukkaa kehunut. Sama niljake on myös torunut kiväärifanaatikko Jukkaa siitä, että tämä meni kiinnijäämistä pelätessään deletoimaan uljaan Rotu-blogin, johon mainittu yhteiskunnan loiseliö kiihotustuomion saaneessa rikollisessa kirjoituksessaan viittasi kuin tieteelliseen lähteeseen. Rotuliberaali.

Jukka ei edes tajua olevansa rotuliberaali, joten me kerromme sen Jukalle tässä. Me näet tiedämme, että Jukka lukee tätä blogia säännöllisesti. Jukka Aa..la, sinä olet rotuliberaali, lue kiihottajarottaa ja Mestariasi. Vaikka olet tyhmä kuin saapas, ja raukkamainen kuin pahainen juoruämmä, luulisi sinun edes tämän ymmärtävän. Haaveilisit joskus muustakin kuin rotupuhtaasta Suomesta ja punikkien sekä kokoomuslaisten perheenäitien, entisten puoluetovereidesi lahtaamisesta. Haaveilisit aivosoluista. Niitä sinä Jukka kaipaat. Älä missään nimessä tee enempää lapsia, koska siinä tapauksessa kansamme on tuomittu unholaan, pölhölään. Mutta varapuheenjohtajaksi Rotuliberaaleihin kelpaat, kunhan tajuat semmoinen olevasi. Rotuliberaali.

Propagandamestari, Suomen Sisun vesipäinen ykköstolvana, on totta kai rotuliberaalipuolueen sihteeri. Propagandaministeri on juuri sopiva puoluesihteeriksi, koska hän ei osaa ajatella harvalukuisilla rusina-aivosoluillaan, jotka ovat kyllästettyjä kusella ja keskioluthuuruilla. Propagandaministeri kirjoittaa vain sitä, mitä Mestari ja Jukka haluavat hänen kirjoittavan. Sihteerikköainesta. Kiihottajarottia propagandaministeri on aina valmis puolustamaan eikä epäröi kun netti pitää sensuroida PYHÄÄ AATETTA vahingoittavasta materiaalista. Häikäilemätön ja typerä. Tehokas yhdistelmä. Mestarin luottopakki. Vuotaa kuin seula, mutta silti luottopakki. Hyvä peli. Rotuliberaali.

Puolueen lehden Rotuliberaalin päätoimittajaksi valitaan huumehörhö Rommel, joka sankarinsa Pekka Eric Auvisen innoittamana taannoin uhkasi teurastaa koko Turun yliopistollisen keskussairaalan henkilöstön. Kaikkea sitä kamapäissään tulee tehtyä! Rommelissa on oivaa päätoimittaja-ainesta. Samalla Rommel, Suomen Sisun virallinen ykköskamadiileri, voi kätevästi jäsenlehden mukana toimittaa huumaavat lääkkeet päihderiippuvuudesta kärsiville natsikavereilleen ja puolueen hienompia jauheita nuuskaavalle pistoolisankarijohdolle. Rotuliberaali.

Rahanpesun kannalta lehti on hyvä olla olemassa ja sen avulla on tietenkin paljon helpompaa järjestää laittomia sakkokeräyksiä sekä huumebisneksiä. Sepiltä tihkuneiden tietojen mukaan tulevan Rotuliberaalipuolueen perustajasiipi on jo Mestarin kontaktien avulla solminut suhteita venäläisiin, virolaisiin ja ukrainalaisiin narkkariskineihin. Naapuruston nahkapäät ovat jurppiintuneita ainaiseen liimanhaisteluun ja kaipaavat kovasti kunnon kamaa, jota Sisu-Ronnie pystyy helposti heille järkkäämään. Samalla Mestari antaa kuulapäille ammuskeluopetusta, mutta vain etäopetuksena. Kenttäoloihin ja varsinkaan kamapäisten virolais-, ukrainalais- ja venäläisskinien keskelle Mestari slavoroturealistina siviilipalvelusmiehenä ei tietenkään uskaltaudu. Siitä menosta on kirkkoslaavi ja nettiuho nääs kaukana ja se on syvällä geeneissä. Rotuliberaali.

Kiihottajarotta joutuu valitettavasti tyytymään puolueessa rotuideologin tehtäviin, koska hän ei saamiemme tietojen mukaan ole missään organisaatiossa kauaa viihtynyt. Yleensä hänet on erotettu. Häntä ei suvaita edes sähköpostilistoilla. Kiihottajarotalla on myös todistettavasti geneettinen taipumus varasteluun, mikä ei puolusta vastuullisempien tehtävien myöntämistä hänen kontolleen. Rotulibertaari. Liian itsekäs, ei ymmärrä kansan yhtenäisten arvojen päälle.

Vaikeasti harhainen, mielisairas Valkea pidetään toimistosihteerinä, joskin tarvittaessa hänen rotuasiantuntemustaan käytetään Suomen geneettisen yksimuotoisuuden retorisessa puolustamisessa. Valkea kuitenkin kastroidaan heti kun yksipuoluejärjestelmä on saavutettu, koska jopa puoluetoverit ymmärtävät, että moisen degeneroituneen perimän tuleville polville välittäminen tekee kaiken työn turhaksi. Ei tarpeeksi rotuliberaali. Liian hullu.

Sama kohtalo vaanii vallankumousromantikko Esaa, joka ei ymmärrä itse olevansa ensimmäisenä saunan takana kun puhdistukset alkavat. Esa on itse tämän todennut, romantiikkaa vastustavissa palopuheissaan. Esa ei puolueeseen mahdu. Niskalaukauksen paikka. Ei yhtään rotuliberaali. Paha juttu. Esalle. Mutta kansan paras tulee pitää aina ensimmäisenä tärkeysjärjestyksessä, kyllä Esakin sen viimeistään saunan takana ymmärtää. 

Puolueen rivijäsenistö koostuu suomettajatsuhnista Suomen Sisussa eli Perussuomalaisen puolueen nuorisosiivessä. Nykyiset Perussuomalaiset nuoret kotoutetaan rautaista kuria vaalivaan natsipuolueeseen eikä tässä tule esiintymään ongelmia. Rotuliberaaliksi puolueeksi nimensä muutettuaan puolue ryhtyy avoimeen yhteistyöhön eurooppalaisten äärioikeistopuolueiden kanssa. Mestari pyrkii EU-parlamenttiin ja myöhemmin perustettavaan rotukomissaarin tehtävään. Komissaarin tehtävä on ehkäistä mutavyöryä ja samalla pitää omat rivit puhtaana. Mestari on tässä omalla alueellaan, käskyjenantajana. Jukka ja propagandaministeri lyövät leimat Mestarin lopullisiin ratkaisuihin, jotka huumehörhö Rommelin johtamat liimabentzoskinit ja asevelvollisuuden miehekkäästi suorittaneet pohjanmaanpojat panevat armotta toimeen. Rotuliberaaleja.

Euroopan tulevaisuus on siis turvallisissa käsissä, kunhan muistat äänestää Rotuliberaaleja. Kunnallisvaaleissa voit aloittaa, kunhan muistat, että Rotuliberaalit pesivät vielä toistaiseksi Perussuomalaisten riveissä.


Perussuomalaisten rasistisiipi ja suomalainen demokratiakehitys

maaliskuu 9, 2008

Johannes Nälkäkorven haastattelema puoluetoverini Hillevi Hiirihaukka on kiinnittänyt äskettäin huomiota merkittävään tosiasiaan. Perussuomalaiset on hiljalleen muuttumassa rasistiseksi, avoimen muukalaisvihamieliseksi puolueeksi.

Helsingissä ja maakunnassa on jo lukuisia fanaattisesti kansallistunkkaisia puolueen jäseniä, jotka ovat jopa olleet vaaleissa ehdolla. Usein varsinaisten ehdokkaiden taustalla on tiukasti järjestäytynyt, avoimen rasistinen, rotuteorioita ja valetieteellistä sosiobiologiaa hyödyntävä nettipropagandakaaderi, joka tiedepiireihin tehokkaasti soluttautuneena kehittelee ”teorioita” väestöstä julkishyödykkeenä ja maahanmuutosta ”yhteismaan ongelmana”, jolloin ihmisiä tullaan tarkoituksella verranneeksi esineisiin tai talouden rattaisiin. Maahanmuuttaja sekä pakolainen ovat pelkkä kustannus, kuluerä, talouskasvun rasite ja hidaste. Ihmisarvoa ei Perussuomalaisten natsisiivessä mustille eikä afrikkalaisille tunnusteta. Heitä verrataan useimmiten syöpäläisiin tai tuhoeläimiin, jotka ”pilaavat” rotupuhtaan suomalaisen ”kansankokonaisuuden”. ”Ison herran” kannattajien piirissä käytetään sellaisia avoimen rasistisia, ihmisyyden maahanmuuttajilta kieltäviä termejä kuin ’sompanssi’ ja ’hiekkaneekeri’. Muualta Suomeen muuttaneita ajatellaan ”rikollisuuteen taipuvaisina, älyllisesti heikkolahjaisina” ryhminä, jotka tuhoavat ”suomalaisuuden” ja pahimmillaan jopa ”eurooppalaisen sivilisaation”.

Ihmisoikeuskysymykset eivät retoriikassa nouse esiin muuten kuin natsien omien monokulttuuristen tarkoitusperien näkökulmasta. Muun muassa ulkomaalaisten tekemiä raiskauksia käsitellään ainoastaan suomalaisten naisten uhrinäkökulmasta. Suomettajapropagandassa maahanmuuttajien tai ulkomaalaisten rikoksen kohde on AINA kantasuomalainen. Rikostilastoja vääristellään ja niiden pohjalta tehdään kohtuuttomia yleistyksiä.

Valetieteellisiä rotu- ja kulttuuriteorioita hyödyntää ja käsittelee omissa kirjoituksissaan toistuvasti myös Helsingin piirin ehdokkaana oleva ”iso herra”. Samoin hänen aatetoverinsa eräässä voimakkaan kansallistunkkaisessa, piilosotilaallisessa järjestössä, kannattavat avoimesti näitä tieteen sisällä huonossa huudossa olevia sosiaalidarvinistisia ”teorioita”. Eräät heistä, kuten aiemmin usein mainittu älyllisesti keskitason alapuolella oleva ”propagandaministeri”, sanoutuvat diletanttina julkisesti irti älykkyys- ja rotututkimuksesta, mutta kulissien takana manipuloivat, valehtelevat ja taivuttelevat näiden valetieteellisten teorioiden oikeuttamiseksi. Propagandaministerin läheinen ystävä Jukka A Helsingistä on lahkon toinen päärotuideologi. Jukka A:n puolesta autoritäärinen ja typerä propagandaministeri on valmis jopa väkivaltaan. Ei silti, etteikö Jukka A itsekin olisi antanut lukuisia merkkejä halukkuudestaan aseelliseen vallankaappaukseen. Molemmat kannattavat avoimesti poliittisten vastustajien vaientamista keinolla millä hyvänsä.

Suomettajanatsit halveksivat pidäkkeettömästi demokratiaa, asiallista argumentaatiota ja kompromisseja – siis politiikan arkikäytäntöjä. Pääehdokkaan räikeä, ylimielinen elitismi sekä hänen ns. perskärpäslahkonsa radikaali hörhöys ovat jääneet puoluejohtaja Soinilta huomaamatta. Olemme varmoja, että mikäli Soini tietäisi näiden entisten punavihreiden siviilipalvelusnössöjen ja romantikkovääpelitsuhnien vallanhimoisista natsitouhuista, puolueen valtausyritys olisi laajemmin tuomittu epäonnistumaan.

Toisaalta kansallismielisten jo läpeensä soluttama Perussuomalaisten nuorisosiipi on valmiiksi jopa kovemmilla linjoilla kuin Hiirihaukan mainitsema Hesan kopla. Hesan koplan pöyristyttävät ehdotukset ovat reaalipolitiikan tuolla puolen, mutta nuorisosiipi, kansallistunkkaisen tahon yllyttämänä, on pohjoismaisessa yhteistyössä muiden nationalistipuolueiden kanssa. Rasistisia rotu- ja älykkyysteorioita ollaan ajamassa Suomen politiikan valtavirtaan tämän klikin toimesta. Hesan koplakin on puolueen natsisiivelle väline, hidaste, ennen lopullista valtausta.

Kun vanha vennamolainen siipi vähitellen poistuu puolueen riveistä, tilalle tulee avoimesti natsismia ja valetieteellisiä rotuteorioita argumentaatiossaan kannattava ”uusi liitto”. Hesan kopla on jo valmiiksi myötämielinen epädemokraattiselle oikeistopopulismille, joka nojaa tarkoituksella epämääräiseen, tunteenomaiseen käsiteklusteriin ”kansan suomalaiset arvot”, jonka taustalla on kokoomuslaiselta kannalta katsottuna täysin mielivaltaisesti tulkittu ”koti, uskonto, isänmaa” –tunnus. Perussuomalaisilla, sen uudella suomettajasiivellä, tämä uskomusklusteri muistuttaa enemmän natsismia ja on avoimen rasistista sekä aggressiivisella tavalla muukalaisvihamielistä. Erityisesti islam on tämän kaaderin ”tappolistalla” ja läpeensä demonisoitu. Vastaavasti kristinusko esitetään idealisoidussa valossa, mikä haittaa sekä natsiarvoja vieroksuvaa kirkkokansaa että papistoa. Kirkosta eroaminen onkin viime vuosina kiihtynyt, epäilemättä osittain natsilahkon kristillisten arvojen väärinkäytön tuloksena.

Hesan kopla inkorporoidaan uuteen natsioppiin eikä se tule tuottamaan ongelmia. Pakkotyöleirejä pitkäaikaistyöttömille ja mahdollisesti maahanmuuttajaorjatyövoiman laajempaa käyttöä tultaneen jossain vaiheessa esittämään virallisessa vaaliohjelmassa. Puolue tulee tarjoamaan historiasta tuttuja helppoja ratkaisuja ongelmaan kuin ongelmaan.

Perussuomalaisten dramaattista suosion kasvua ei lähiaikoina ole näköpiirissä, mutta toisaalta Turun sekä Tampereen aitojen isänmaallisten, asevelvollisuuden suorittaneiden rehtien miesten suunnalta tuleva kilpailupaine sekä ”uuden liiton” radikaali maahanmuuton vastainen linja saavat todennäköisesti Tony Halmeen entisiä, älyllisesti heikosti varustettuja, huonosti koulutettuja sekä syrjäytyneitä rasistiäänestäjiä aktivoitumaan.

Pelkäämme tällä hetkellä eniten sitä, että Perussuomalaisten Helsingin ehdokaslistalle ilmaantuu jossain vaiheessa armeijan käynyt karismaattinen, vähemmän elitistinen, retorisesti nerokas oikeistopopulisti, joka saa nykyisen rusoposkisen sivaripellelahkon herkkäuskoiset ja psykologisesti tasapainottomat kannattajat taakseen. Agenttimme ovat huolissaan, koska tällaisesta ”katutaistelijaehdokkaasta” on jo ”piireissä” liikkunut huhuja. Toistaiseksi kyseinen kandidaatti ei kuulu Perussuomalaisiin, vaan erääseen toisella äärilaidalla olevaan puolueeseen, mutta erinäisiä tunnusteluja on kuulemma puolin ja toisin tehty. Tähtäimessä ovat ilmeisesti jo seuraavat eduskuntavaalit.

Mikäli tämä valovoimainen, julkisuudessakin esiintynyt ehdokas saadaan houkuteltua Perussuomalaisiin, hänen argumentaatiotaitonsa, laaja asiantuntemuksensa ja tieteellinen oppineisuutensa yhdistettynä kansanmiehen rehellisyyteen, suoraselkäisyyteen ja rempseään auktoriteetinvastustamiseen saattavat tehdä hänestä demokratiakehityksen kannalta todella vaarallisen ehdokkaan. Kyseinen ehdokas olisi monen eri kansankerrostuman mieleen ja saattaisi korjata Halmeen kaltaisen äänipotin.

Agenttiemme mukaan mainittu henkilö on ns. mustalla listalla sivaripelkurinatsien keskuudessa ja onpa hänen likvidoimistaankin kuulemma vakavissaan suunniteltu. Demokratian kannalta salamurha olisi tietenkin kauhistuttava vaihtoehto. Poliittinen väkivalta, avoin rasismi ja salamurhahankkeet ovat kuitenkin jo nyt arkipäivää suomalaisen puoluekannan äärioikealla, kansallistunkkaisella laidalla. Nouseva natsiliike olisi saatava Perussuomalaisissa aisoihin ennen kuin on liian myöhäistä.


Suomettaminen roskakirjallisuutena, iskelmänä

maaliskuu 5, 2008

Suomettamisen kauheus perustuu samaan ristiriitaan, jolla korviamme raastavat Mikko Alatalon (Kesk.) iskelmät. On kaksi ulottuvuutta, sodan ja rauhan maailma. Normaalioloissa sota ja rauha eivät kohtaa. Ne kohtaavat vain Leo Tolstoin romaanissa. Stephen King ja Tolkien ovat natsismiin ja logiikantajuun johtavaa roskaa. Pthyi.

Internet on luonut sodan ja rauhan ulottuvuudelle kosketuspinnan meidän maailmamme kanssa. Kukaan ei tiedä, kenet saa vastaansa ja milloin. Mikään ei ole sitä, miltä se näyttää. Surrealismin kauneus on sotaa ja rauhaa. Läsnäolon tuskassa yksinäinen ihminen hakee itseään. Mestarin sammalmätäsvarpaiden välissä ei metsähiisi laula eikä sihise. Nettirasistin laumasielu paisuu ja oma paska haisee hyvältä.

Onneton se tsuhna, joka isäänsä ja kansaansa vastaan kääntyy. Onneton se natsi, joka äitinsä maan murhaa. Suomettajuus on sairaus, synti, josta voi parantua. Kansallistunkkaisuus on munattomuutta, epätoivoa, typeryyttä, itkuvirsiä ja omahyväisyyttä. Vain totaalinen sota tekee miehiä. Rauha tappaa. Vaadimme Karjalan takaisin.

Punaviherfasisti on rasisti. Seppo Lehto, ryssänpunainen maaliskuu kutsuu ja möllöttää sinua.


Naurettava tarina propagandaministeristä

maaliskuu 5, 2008

Olipa kerran uikuttava, rääpälemäinen suomettajarotta, joka pitkän matkan harhailtuaan löysi tiensä erään kansallistunkkaisen lahkon sisäpiiriin. Natsiaate lämmitti märkäturkkia ja haittaeläin sai uusia tovereita. Uusia esikuvia, idoleita. Syöpäläisen ei enää tarvinnut inistä yksin. Olo oli kuin Sakris Kukkelmanilla. Tai sitten ei. Mutta se on jo toinen juttu.

Rotta siis löysi kodin ja koti rotan. Arka, yksinäinen taivaanrannanmaalariloinen kääntyi rempseästi natsiksi ja ryhtyi riemuissaan kirjoittamaan uudesta uskostaan. Tshuna-aate riutuneessa rinnassa palaen, suomettajapaska yleni nopeasti arvossa ja päätyi lahkon propagandaministeriksi. Lukeneelle, maailmaa nähneelle miehelle virka lankesi kuin itsestään.

Propagandaministerin tehtäviin kuuluu painostaa ja taivutella blogien pitäjät ja foorumimoderaattorit siivoamaan sivuiltaan pois sellainen materiaali, joka antaa todellisen kuvan suomettajarottalahkosta. Tämä onnistuu helposti, koska tshunamme osaa valehdella ja manipuloida ilman tunnonvaivoja. Tällainen psykopatologinen moraalittomuus ja Suomen rikoslain avoin halveksiminen on kansallistunkkaisuuden läpeensä syövyttämille rotille tyypillistä. He kokevat olevansa lain yläpuolella, herrakansaa, valaistunutta eliittiä. Niin myös propagandaministeri, vaikka hän sen itseltään kieltää.

Samoin lupsakka natsipaskiaisemme kieltää sensuurihenkisyyden ja toisinajattelijoiden vihaamisen, jotka kaikkitietävän kertojan silmissä kuitenkin ovat hänen liikkeelle paneva voimansa. Niitä propagandaministeri jokapäiväisessä toiminnassaan ilmentää.  Propagandaministeri tuntee sheriffit ja muut, puoluejohtoa myöten, joten kun natsitoveri joutuu pulaan, häntä ei jätetä. Jos suomettajalahkosta kerrotaan totuus, se sensuroidaan. Laki ei koske suomettajarottia, he ovat maallisen vallan yläpuolella. Korkea Totuus eli natsismi on tärkeämpi kuin alhaisomoraali, rahvaan henki ja valtiovalta. Niin perussuomalaisia kuin ollaankin, sen verran sentään täytyy hajurakoa pitää tuulipukukansaan. Puoluejohtoa myöten.

Vainoharhainen natsitsuhna luulee, että ihmiset vihaavat ja inhoavat häntä. Tämän tunteen hän projisoi poliittisiin antagonisteihinsa, niihin, joiden joukossa hän ennen oli kuin kotonaan. Uusi aate on ylevämpi, kauniimpi ja julmempi, naisetkin vaaleampia ja pönäkämpiä, joten propagandaministerin sietääkin halveksua entistä minäänsä.  Vielä voimakkaammin suomettajapaska vihaa mustia ja muslimeja, hehän lokaavat kauhistuttavalla monikulttuurillaan Kansan kiiltokuvan, päiväunen ja Elämän Tarkoituksen. Propagandaministeri kun ei yksin ole mitään, vain samalla tavoin ajattelemattomassa Kansankokonaisuudessa hän on jotain. Mutta mitä? Laumaeläin rotta, hyvin sosiaalinen ja lapsirakas. Elleivät lapset satu olemaan afrikkalaisia taikka muslimeja. Kaikki loogiset reitit johtavat yhteen pisteeseen, yksipuoluejärjestelmään.

Propagandaministerin epäjumala, Suurvisiiri, loogisen ajattelun Mestari, arvostaa lojaalia, joskin yksinkertaista ja herkkäuskoista alhaisorotta-apulaistaan hyvin korkealle. Visiirikin tarvitsee esitaistelijan, sähköpostin salat tuntevan ammattiruikuttajan. Miestä ei suomettajapropagandarottasota kaipaa, vaan pillittäjää. Ja värvääjää. Katkeroituneet punaviherpiipertäjät lankeavatkin usein natsipillipiiparien soittoon ja niin lauma saa taas uusia jäseniä. Alhainen älykkyysosamäärä ja moraalittomuus katsotaan suomettajapiireissä takeeksi uskollisuudesta ja uhrautuvuudesta.  Eri tavalla ajatteleminen, ylipäätään ajatteleminen, on rikos epäinhimillisyyttä vastaan.

Aatteen sokaisemana myös propagandaministeri tekee hörhönlailla hommia väärien, logiikantajussaan normaalikansalaisten yläpuolella leijuvien natsiprofeettojen puolesta. Näin toimii aito, alkuperäinen IDIOOTTI. Hyödyllisesti, haittaeläimenä kunnon kansalaisille.

Kokoomuslaisen perheenäidin näkökulmasta näinkin surkealla tarinalla on opetus. Propagandaministerin tulisi kyetä muuttamaan tavallisten, demokratiaan ja ihmisarvoon uskovien suomalaisten kuva natseista. Se on kuitenkin mahdotonta.

Eivät ihmiset vihaa nationalisteja. He pelkäävät nationalisteja. He eivät pelkää nationalisteja siksi, että nationalismi on ”poliittisesti epäkorrektia”, vaan siksi, että nationalistit ovat vaateliaita ja aggressiivisia, harrastavat aseita, spämmäävät nettifoorumeita umpeen, haaveilevat toista mieltä olevien ja toisen väristen ja uskoisten surmaamisesta, soimaavat kansalaisten enemmistön äänillä valittua hallitusta ”kansaa vihaavaksi monikulttuurihallitukseksi” ja uhkaavat sisällissodalla. Ihmisten kokemukset nationalisteista ja nationalismista ovat kielteisiä.

Mikäli tähän ei tule muutosta, propagandaministeri on tuomittu jäämään samoin ajattelemattomassa toveripiirissä ruikuttavaksi, valheita ja tautilimaa levittäväksi natsirotanrääpäleeksi. Pthyi.

Eli mikä on tämän naurettavan tarinan opetus? Kerromme sen ensi viikolla.


Suomettajat tiedottomuuden valtatiellä

maaliskuu 2, 2008

On kiehtovaa lukea suomettajarottien vainoharhaista roskaa, jota he kylvävät täysin avoimesti jokaisen heidän touhuistaan kiinnostuneen kunnon kansalaisen luettavaksi ympäri internettiä. Minulla on ollut naurussa pitelemistä, kun olen natsien salaliittoteorioita seurannut. Tshunasontiaiset ovat todella yksinkertaisia, juuri sellaisia, kuin he olettavat vihaamiensa pakolaisten ja muslimien olevan. Ehkä se johtuu siitä, että natsit ovat hörhöjä.

Suomettajarotat eivät tunne käsitettä ’KVG’, jolla kaltaiseni tutkiva perheenäiti tekee mielenkiintoisia löytöjä päivittäin. Olen onkinut tietooni lähes kaikkien nimimerkin suojista kirjoittelevien rotuhörhöjen oikeat nimet ja kas kummaa, pahimpien sosiobiologisuohirviöiden ja kansallissosialistien nimet ovat olleet ”ison herran” eduskuntavaalitukilistassa. Jokainen näistä perskärpäshörhöistä tukee jostain syystä Mestaria.

Tähän liittyen on pakko mainita, että Osmo Soininvaaran blogilla eräs naispuolinen suomettaja ylisti tänään Mestariaan, samalla kun tuomitsi jyrkästi rotuhörhöt ja rasismin. Tämä kritiikitön ihailija ei ilmeisesti kykene lähivalojen sokaisemana havaitsemaan ”ison kihon” ja hänen muiden tukijoidensa rasismia eikä välitä siitä, että idoli on avoimesti suositellut anarkistien ja homojen aseellista likvidointia sekä viherfeministi Rosa Meriläisen raiskaamista. Kyllä on tukemisen arvoinen ehdokas!

KVG paljastaa herkullisia yksityiskohtia myös eräiden pääsuomettajien menneisyydestäAntihörhöfoorumilla toiminut agenttini on auttanut minua tutkimuksissani, tosin tietämättään ja tahtomattaan. Vahinko on kuitenkin jo tapahtunut.

Natsit, opetelkaa googlaamaan!