Kansallistunkkainen sankariteko

toukokuu 12, 2008

Eräs suomettaja on jälleen toiminut sankarillisesti maamme vaaranalaisen rotupuhtauden suojelemiseksi. Hän päätti käytännössä osoittaa, ettei kansoja saa sekoittaa luonnottomalla tavalla. Syöpäkasvain pitää leikata irti.

Joensuussa on pitkä perinne mutiasten ja rättipäiden vihaamisessa. Kansallismielisten katujoukkojen rohkea nuorukaisjäsen toimi juuri kuten Suomen Sisussa ja Eirassa toivotaan. Hän on pyrkinyt myös raiskaamaan naisia, aivan kuten erityisesti vihreitä naisia vihaavat pääsuomettajat haaveilevat tekevänsä.

Natsit tarvitsevat myös suoraan toimintaan kykeneväisiä lahtareita, ei pelkkiä paskanjauhajia taikka tyhjänuhoajia.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200805127641491_uu.shtml

Mies iski ohikulkijaa puukolla kasvoihin

12.5.2008 14:42

Sivulliset pelastivat uhrin hengen.

24-vuotias mies kävi miehen kimppuun Joensuun keskustassa. Hyökkääjä ja uhri eivät tunteneet entuudestaan toisiaan.

Aluksi nuorukainen löi uhria puukolla kasvoihin. Tuossa vaiheessa hyökkäyksen kohteeksi joutunut 43- vuotias ulkomaalaistaustainen mies lähti pakenemaan henkensä hädässä.

Puukkomies ryntäsi uhrin perään ja onnistui lyömään miestä takaapäin selkään lukuisia kertoja.

Lyhyehkön takaa-ajon jälkeen riehuja sai kaadettua uhrinsa maahan.

Puolustuskyvyttömän miehen silmitön hakkaaminen jatkui edelleen teräaseella ja nyrkein. Uhrin hengen pelasti ainoastaan sivullisten väliintulo.

Teho-osastolle kiidätetyn miehen kehosta löytyi noin kolmekymmentä pistohaavaa. Uhri sai vaikeita vammoja muun muassa sisäelimiin.

Kihlakunnansyyttäjä Terhi Heinonen vaati eilen Joensuun käräjäoikeudessa syytetylle tuomiota tapon yrityksestä. Myös oikeuden mielestä 24-vuotias mies syyllistyi tapon yritykseen. Hänelle langetettiin teosta kuuden ja puolen vuoden ehdoton vankeustuomio.

Tuomittu passitettiin välittömästi vankilaan kärsimään rangaistusta.

Oikeudessa mies ei suostunut sanomaan sanaakaan.

24-vuotiaalla on entuudestaan väkivaltainen tausta. Mies on tuomittu useita kertoja muun muassa pahoinpitelyistä. Jokin aika sitten hänet tuomittiin myös sukupuoliyhteyteen pakottamisesta.

 


Rotuliberaalipuolue perusteilla

huhtikuu 10, 2008

Mihin joutuisimmekaan ilman Seppo Lehtoa! ”Sepi” on aito isänmaallinen, toisin kuin netissä aamusta aamuun meuhkaava nettinatsipässilahko. Tarkastelemme seuraavassa erittäin todennäköistä tulevaisuudenvisiota, Sepiltä saamiemme tiedonjyvästen pohjalta, jossa sivarisuomettajat päättävät järjestäytyä puolueeksi. Havaitsemme pelottavan ajankohtaisesta ja totuutta hipovasta ajatuskokeestamme heti, miten kansallistunkkaiset rotat muistuttavat läheisesti erästä toista perusteilla olevaa puoluetta. Emme tässä kerro puolueen nimeä, koska kaikki arvaavat sen kuitenkin. Mestari on siitä painavan sanansa sanonut, Astrid Thorsin ohella.

Puolueen nimeksi Mestari, itseoikeutettu puoluejohtaja, valitsee Rotuliberaalit. Termin määrittely on erittäin hankalaa, mutta erään kiihottajarotan rikosoikeudellisesti rasistiseksi todettu nettivuodatus antaa määrittelylle suuntaviivat. Rotuliberaali on tiivistettynä ihminen, joka sanoo neekeriä neekeriksi, väkivaltaiseksi ja tyhmäksi. Rotuliberaali sanoo myös suoraan, että neekerit saadaan kuriin vain poliisivoimin taikka Ku Klux Klan –tyyppisin järjestelyin. Mestari on kaikkien määritelmien mukaan rotuliberaalien rotuliberaali. Sama periaate musulmaaneille. Rotuliberalismi on rasismin ohella katkeraa muslimivihaa. Samoin rotuliberaali fantisoi avoimesti vihreiden feministien, erityisesti Rosa Meriläisen raiskatuksi joutumisesta. Mestari toivoo raiskaajien olevan maahanmuuttajia, musulmaaneja tai neekereitä. Rotuliberaali.

Määritelmä pätee myös puolueen varapuheenjohtajaan, Jukka Aak..aan, hyvin tuntemaamme sosiobiologiaa, rotuteorioita ja älykkyysosamäärähömpötystä harrastavaan luontoihmisperheenisään Pakilasta. Vaikka Jukka sanoo Kansankokonaisuus-blogillaan olevansa konservatiivi, oikeasti hän on kumminkin rotuliberaali. Jukka on sensuroimallaan Rotu-blogilla aiemmin sekä vieläkin verkosta löytyvällä Kansankokonaisuus-blogilla useastikin osoittanut olevansa tuomitun kiihottajarotan linjoilla ja rottarääpäle on tästä avoimesti vääpeli Körmy-Jukkaa kehunut. Sama niljake on myös torunut kiväärifanaatikko Jukkaa siitä, että tämä meni kiinnijäämistä pelätessään deletoimaan uljaan Rotu-blogin, johon mainittu yhteiskunnan loiseliö kiihotustuomion saaneessa rikollisessa kirjoituksessaan viittasi kuin tieteelliseen lähteeseen. Rotuliberaali.

Jukka ei edes tajua olevansa rotuliberaali, joten me kerromme sen Jukalle tässä. Me näet tiedämme, että Jukka lukee tätä blogia säännöllisesti. Jukka Aa..la, sinä olet rotuliberaali, lue kiihottajarottaa ja Mestariasi. Vaikka olet tyhmä kuin saapas, ja raukkamainen kuin pahainen juoruämmä, luulisi sinun edes tämän ymmärtävän. Haaveilisit joskus muustakin kuin rotupuhtaasta Suomesta ja punikkien sekä kokoomuslaisten perheenäitien, entisten puoluetovereidesi lahtaamisesta. Haaveilisit aivosoluista. Niitä sinä Jukka kaipaat. Älä missään nimessä tee enempää lapsia, koska siinä tapauksessa kansamme on tuomittu unholaan, pölhölään. Mutta varapuheenjohtajaksi Rotuliberaaleihin kelpaat, kunhan tajuat semmoinen olevasi. Rotuliberaali.

Propagandamestari, Suomen Sisun vesipäinen ykköstolvana, on totta kai rotuliberaalipuolueen sihteeri. Propagandaministeri on juuri sopiva puoluesihteeriksi, koska hän ei osaa ajatella harvalukuisilla rusina-aivosoluillaan, jotka ovat kyllästettyjä kusella ja keskioluthuuruilla. Propagandaministeri kirjoittaa vain sitä, mitä Mestari ja Jukka haluavat hänen kirjoittavan. Sihteerikköainesta. Kiihottajarottia propagandaministeri on aina valmis puolustamaan eikä epäröi kun netti pitää sensuroida PYHÄÄ AATETTA vahingoittavasta materiaalista. Häikäilemätön ja typerä. Tehokas yhdistelmä. Mestarin luottopakki. Vuotaa kuin seula, mutta silti luottopakki. Hyvä peli. Rotuliberaali.

Puolueen lehden Rotuliberaalin päätoimittajaksi valitaan huumehörhö Rommel, joka sankarinsa Pekka Eric Auvisen innoittamana taannoin uhkasi teurastaa koko Turun yliopistollisen keskussairaalan henkilöstön. Kaikkea sitä kamapäissään tulee tehtyä! Rommelissa on oivaa päätoimittaja-ainesta. Samalla Rommel, Suomen Sisun virallinen ykköskamadiileri, voi kätevästi jäsenlehden mukana toimittaa huumaavat lääkkeet päihderiippuvuudesta kärsiville natsikavereilleen ja puolueen hienompia jauheita nuuskaavalle pistoolisankarijohdolle. Rotuliberaali.

Rahanpesun kannalta lehti on hyvä olla olemassa ja sen avulla on tietenkin paljon helpompaa järjestää laittomia sakkokeräyksiä sekä huumebisneksiä. Sepiltä tihkuneiden tietojen mukaan tulevan Rotuliberaalipuolueen perustajasiipi on jo Mestarin kontaktien avulla solminut suhteita venäläisiin, virolaisiin ja ukrainalaisiin narkkariskineihin. Naapuruston nahkapäät ovat jurppiintuneita ainaiseen liimanhaisteluun ja kaipaavat kovasti kunnon kamaa, jota Sisu-Ronnie pystyy helposti heille järkkäämään. Samalla Mestari antaa kuulapäille ammuskeluopetusta, mutta vain etäopetuksena. Kenttäoloihin ja varsinkaan kamapäisten virolais-, ukrainalais- ja venäläisskinien keskelle Mestari slavoroturealistina siviilipalvelusmiehenä ei tietenkään uskaltaudu. Siitä menosta on kirkkoslaavi ja nettiuho nääs kaukana ja se on syvällä geeneissä. Rotuliberaali.

Kiihottajarotta joutuu valitettavasti tyytymään puolueessa rotuideologin tehtäviin, koska hän ei saamiemme tietojen mukaan ole missään organisaatiossa kauaa viihtynyt. Yleensä hänet on erotettu. Häntä ei suvaita edes sähköpostilistoilla. Kiihottajarotalla on myös todistettavasti geneettinen taipumus varasteluun, mikä ei puolusta vastuullisempien tehtävien myöntämistä hänen kontolleen. Rotulibertaari. Liian itsekäs, ei ymmärrä kansan yhtenäisten arvojen päälle.

Vaikeasti harhainen, mielisairas Valkea pidetään toimistosihteerinä, joskin tarvittaessa hänen rotuasiantuntemustaan käytetään Suomen geneettisen yksimuotoisuuden retorisessa puolustamisessa. Valkea kuitenkin kastroidaan heti kun yksipuoluejärjestelmä on saavutettu, koska jopa puoluetoverit ymmärtävät, että moisen degeneroituneen perimän tuleville polville välittäminen tekee kaiken työn turhaksi. Ei tarpeeksi rotuliberaali. Liian hullu.

Sama kohtalo vaanii vallankumousromantikko Esaa, joka ei ymmärrä itse olevansa ensimmäisenä saunan takana kun puhdistukset alkavat. Esa on itse tämän todennut, romantiikkaa vastustavissa palopuheissaan. Esa ei puolueeseen mahdu. Niskalaukauksen paikka. Ei yhtään rotuliberaali. Paha juttu. Esalle. Mutta kansan paras tulee pitää aina ensimmäisenä tärkeysjärjestyksessä, kyllä Esakin sen viimeistään saunan takana ymmärtää. 

Puolueen rivijäsenistö koostuu suomettajatsuhnista Suomen Sisussa eli Perussuomalaisen puolueen nuorisosiivessä. Nykyiset Perussuomalaiset nuoret kotoutetaan rautaista kuria vaalivaan natsipuolueeseen eikä tässä tule esiintymään ongelmia. Rotuliberaaliksi puolueeksi nimensä muutettuaan puolue ryhtyy avoimeen yhteistyöhön eurooppalaisten äärioikeistopuolueiden kanssa. Mestari pyrkii EU-parlamenttiin ja myöhemmin perustettavaan rotukomissaarin tehtävään. Komissaarin tehtävä on ehkäistä mutavyöryä ja samalla pitää omat rivit puhtaana. Mestari on tässä omalla alueellaan, käskyjenantajana. Jukka ja propagandaministeri lyövät leimat Mestarin lopullisiin ratkaisuihin, jotka huumehörhö Rommelin johtamat liimabentzoskinit ja asevelvollisuuden miehekkäästi suorittaneet pohjanmaanpojat panevat armotta toimeen. Rotuliberaaleja.

Euroopan tulevaisuus on siis turvallisissa käsissä, kunhan muistat äänestää Rotuliberaaleja. Kunnallisvaaleissa voit aloittaa, kunhan muistat, että Rotuliberaalit pesivät vielä toistaiseksi Perussuomalaisten riveissä.


Suomettaminen roskakirjallisuutena, iskelmänä

maaliskuu 5, 2008

Suomettamisen kauheus perustuu samaan ristiriitaan, jolla korviamme raastavat Mikko Alatalon (Kesk.) iskelmät. On kaksi ulottuvuutta, sodan ja rauhan maailma. Normaalioloissa sota ja rauha eivät kohtaa. Ne kohtaavat vain Leo Tolstoin romaanissa. Stephen King ja Tolkien ovat natsismiin ja logiikantajuun johtavaa roskaa. Pthyi.

Internet on luonut sodan ja rauhan ulottuvuudelle kosketuspinnan meidän maailmamme kanssa. Kukaan ei tiedä, kenet saa vastaansa ja milloin. Mikään ei ole sitä, miltä se näyttää. Surrealismin kauneus on sotaa ja rauhaa. Läsnäolon tuskassa yksinäinen ihminen hakee itseään. Mestarin sammalmätäsvarpaiden välissä ei metsähiisi laula eikä sihise. Nettirasistin laumasielu paisuu ja oma paska haisee hyvältä.

Onneton se tsuhna, joka isäänsä ja kansaansa vastaan kääntyy. Onneton se natsi, joka äitinsä maan murhaa. Suomettajuus on sairaus, synti, josta voi parantua. Kansallistunkkaisuus on munattomuutta, epätoivoa, typeryyttä, itkuvirsiä ja omahyväisyyttä. Vain totaalinen sota tekee miehiä. Rauha tappaa. Vaadimme Karjalan takaisin.

Punaviherfasisti on rasisti. Seppo Lehto, ryssänpunainen maaliskuu kutsuu ja möllöttää sinua.


Vääpeli Körmy-Jukka uhoaa

maaliskuu 5, 2008

Veikeä vääpelivelikultamme Jukka A uhoaa Kansankokonaisuus-blogillaan:

“Ps. Laitoin erään uhkailu-blogin pdf-muodossa talteen. Hankin myös kolme todistajaa jotka ovat valmiit todistamaan pdf-muodon autenttisuuden eilisen postauksen osalta. Kiitos teille!”

Kolme todistajaa? Hui. On harmillista, ettei Jukka A täsmennä, mitä uhkailublogia hän tarkoittaa. Tuskin hän tarkoittaa omaansa, jolla hän on esittänyt seuraavaa:

“Mutta se, että jotkin mätäpaiseet käyttävät kaiken aikansa toisten tunteitten ja kansallisten arvojen loukkaamiseen on todella vastenmielistä. “Pieni poika sisälläni” toivoisi sydämestään, että tämä ristiriita suomalaisuuden mädättäjien kanssa voitaisiin ratkaista viimeistä piirtoa myöten vuoden 1918 tapaan. Kivääri kädessä.”

“Todettakoon kuitenkin, että tämä kaunis haave täytyy jättää toteuttamatta.”

Kaunis haave? Ihmisten brutaali teurastaminen voi olla kaunis haave vain väkivaltaisen totalitaristinatsin mielestä. Vai tarkoittaako Jukka A kenties Mestarinsa suoraa väkivaltauhkailua?

“Sanon aivan suoraan, että jos maahanmuuttajajengi raiskaa Rosa Meriläisen, minä olen tapauksesta yksinomaan iloinen. Olen valmis sanomaan tämän suoraan aivan koska, missä ja kenelle tahansa. Pystyn myös perustelemaan sen:

- Se on moraalisesti oikein, koska Meriläisen kaltaiset ihmiset ovat syyllisiä siihen, että noita tyyppejä tulee Suomeen.

- Se vähentää raiskaajien Suomessa oloon syyttömien naisten tilastollista todennäköisyyttä tulla raiskatuksi.

- Se on opettavaista.”

”Pelottavaa on vain se, että poliisi ei vallitsevassa mediailmapiirissä voi ampua luotia päähän kiviä nakkelevalle ihmissaastalle. Itse vasemmistohuligaanihan on vain liikaa amerikkalaisia elokuvia nähnyt hyytelötytinä, joka kaatuu puhaltamalla.”

”Mitä kala tekee? Ui. Miten kalan uiminen lopetetaan? Pannaan kala päiviltä. Mitä vasemmistohuligaani tekee? Heittää kiviä. Miten vasemmistohuligaanin kivenheitto lopetetaan?”

”Aseet näyttävät mageilta; niissä on erittäin hienoa, mieltä hivelevää mekaniikkaa; niistä kuuluu tyydyttäviä naksahduksia ja lonksahduksia; öljy, metalli ja öljytty metalli tuoksuvat hyvälle; palava ruuti tuoksuu hyvälle; aseen potkaisu tuntuu hyvältä.”

”On mukavaa, että ampuessaan kehittyy paremmaksi ampujaksi, mutta tämä ei ole minulle mitenkään ensiarvoista harrastuksessani. Pääasialliset kiksit irtoavat itse toiminnasta ja sen oheistoiminnoista.”

”Tehtaanpuiston homon kanssa mietin hetken, että jospa hakisin yläkerrasta pyssyn ja ampuisin päähän. Olisiko sitä seuraava hekuma niin suuri, että se ylittäisi vankilareissusta seuraavan harmituksen? Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino.”

”Ikävä kyllä siistien ratkaisujen aika on ohi. Monikulttuuriutopian ansiosta huono kehitys on jo siinä pisteessä, että konflikti (joka tulee yhtä varmasti kuin huomisaamu) ei tule syttymään Välimerellä vaan Euroopan sydämessä.”

Tuskin Jukka A Mestariaan on käräjille haastamassa. Jukka A:n kannattaa muistaa pontevan natsiuhonsa keskellä, että myös perheenäidit osaavat tallentaa sivujen sisältöjä, useassa eri formaatissa. Sellaisia, joissa on ihan oikeita uhkauksia ja kiihotusta kansanryhmää vastaan. Kaikki, aivan kaikki, on tallessa.


Suomettajat tiedottomuuden valtatiellä

maaliskuu 2, 2008

On kiehtovaa lukea suomettajarottien vainoharhaista roskaa, jota he kylvävät täysin avoimesti jokaisen heidän touhuistaan kiinnostuneen kunnon kansalaisen luettavaksi ympäri internettiä. Minulla on ollut naurussa pitelemistä, kun olen natsien salaliittoteorioita seurannut. Tshunasontiaiset ovat todella yksinkertaisia, juuri sellaisia, kuin he olettavat vihaamiensa pakolaisten ja muslimien olevan. Ehkä se johtuu siitä, että natsit ovat hörhöjä.

Suomettajarotat eivät tunne käsitettä ’KVG’, jolla kaltaiseni tutkiva perheenäiti tekee mielenkiintoisia löytöjä päivittäin. Olen onkinut tietooni lähes kaikkien nimimerkin suojista kirjoittelevien rotuhörhöjen oikeat nimet ja kas kummaa, pahimpien sosiobiologisuohirviöiden ja kansallissosialistien nimet ovat olleet ”ison herran” eduskuntavaalitukilistassa. Jokainen näistä perskärpäshörhöistä tukee jostain syystä Mestaria.

Tähän liittyen on pakko mainita, että Osmo Soininvaaran blogilla eräs naispuolinen suomettaja ylisti tänään Mestariaan, samalla kun tuomitsi jyrkästi rotuhörhöt ja rasismin. Tämä kritiikitön ihailija ei ilmeisesti kykene lähivalojen sokaisemana havaitsemaan ”ison kihon” ja hänen muiden tukijoidensa rasismia eikä välitä siitä, että idoli on avoimesti suositellut anarkistien ja homojen aseellista likvidointia sekä viherfeministi Rosa Meriläisen raiskaamista. Kyllä on tukemisen arvoinen ehdokas!

KVG paljastaa herkullisia yksityiskohtia myös eräiden pääsuomettajien menneisyydestäAntihörhöfoorumilla toiminut agenttini on auttanut minua tutkimuksissani, tosin tietämättään ja tahtomattaan. Vahinko on kuitenkin jo tapahtunut.

Natsit, opetelkaa googlaamaan!


Mestari, tasa-arvo ja naisten oikeudet

helmikuu 28, 2008

Natsipaskojen ”iso herra” esiintyy kirjoituksissaan ihmisoikeuksien ja tasa-arvon ystävänä. Hänen seuraajansa nielevät koukun. Joukossa on naisia. Natsit ovat idiootteja.

Edellisessä postauksessani tarkastelin Mestarin oikeudenmukaisuuskäsitystä ja ilmaisin huolestumiseni hänen väkivaltaisuudestaan ja julmuudestaan. Jatkan lyhyesti samasta aihepiiristä.

Mikä on Mestari Rusoposkisivarin kanta naisten ihmisoikeuksiin ja tasa-arvoon? Ottakaamme havainnoinnin kohteeksi suomettajarottien ”ison herran” suhtautuminen feministi Rosa Meriläiseen. Jälleen osoittautuu yksiselitteisesti, että Mestarin oikeus on vahvimman oikeutta. Natsin laki on viidakon laki.

Äänestäisitkö SINÄ tällaista psykopaattia vaaleissa? Eikö Mestarin paikka olisi paremminkin suljetulla osastolla taikka vankilan muurien sisällä? On ennenkuulumatonta, että ”ison herran” kaltainen sekopäänatsi saa kulkea vapaalla jalalla keskuudessamme, kantaa asetta ja olla vaaleissa ehdolla.

Mestarin teksti puhukoon puolestaan:

“Sanon aivan suoraan, että jos maahanmuuttajajengi raiskaa Rosa Meriläisen, minä olen tapauksesta yksinomaan iloinen. Olen valmis sanomaan tämän suoraan aivan koska, missä ja kenelle tahansa. Pystyn myös perustelemaan sen:

- Se on moraalisesti oikein, koska Meriläisen kaltaiset ihmiset ovat syyllisiä siihen, että noita tyyppejä tulee Suomeen.

- Se vähentää raiskaajien Suomessa oloon syyttömien naisten tilastollista todennäköisyyttä tulla raiskatuksi.

- Se on opettavaista.”